.
Ajattelin tänään yleisen mutkutuksen sijasta harhautua astetta syvemmän pohdinnan pariin: bloggaamisen juuriin, muotiin, tyyliin ja sen merkitykseen omalta kannaltani. Idea kumpusi ihan tyhjästä. Olen sivunnut aihetta ennenkin, mutta koin tänään valaistumisen. Ehkä tarve jatkoavautumisille tästä aiheesta on nyt ohi.
Miksi minun tapani pitää tyyli/lifestyle/whatever-blogia on julkaista vaatteista melko pinnallisia kuvia, jättää lähes poikkeuksetta ostopaikat mainitsematta ja olla analysoimatta pukineitani sen kummemmin? Vastaan, että siksi, koska ajattelen teidän tekevän sen analysointihomman puolestani. Ajattelen, että vaatteeni ovat usein vanhoja, eikä niiden ostopaikkojen ilmoittamisesta ole teille mitään hyötyä. Tuumin, että koska olen itse visuaalinen ihminen, tekin olette ja pidätte sen myötä kivojen kuvien katselemisesta ja fiilistekstien lukemisesta enemmän kuin suht tavisten vaatteideni syynäämisestä.
Olen sanonut ennenkin, että pukeudun siten, kun hyvältä tuntuu. En (pääsääntöisesti) yritä välittää mitään viestejä vaatteillani. Vaatetusalan ihmisenä tiedän kuitenkin varsin hyvin, että niitä niitä viestejä on ja ne välittyvät, halusin tai en. En kuitenkaan näe vaatteita teksteinä. Näen ne ensisijaisesti kaavamuotoina. Toissijaisesti pintoina, materiaaleina ja niiden yhdistelminä. Kolmanneksi mielleyhtyminä, muistoina ja henkilökohtaisina asioina, joille ei löydy viitauskohteita oman pääni ulkopuolelta. Vaate on minulle pelkkä kuori, konstruktio. Niiden yhdisteleminen on visuaalinen leikki, johon suhtaudun samoin kuin piirtämiseen, maalaamiseen tai valokuvaamiseenkin.
Tästä syystä en useinkaan jaksa purkaa asukokonaisuuksiani sanoiksi. Eivät taiteilijatkaan selittele maalauksiaan, ne ovat avoimia tulkinnoille. Teen itse jatkuvasti muiden kuvia katselemalla omia tulkintojani vaatteista ja kokonaisuuksista, sekä ihmisestä niiden sisällä. Kiinnitän huomiota vaatteiden muotoon ja pintamateriaalien kontrastiin. Käsittelen asuja enemmän kollaaseina kuin viittauksina catwalkeihin tai ilmiöihin. Toisin sanoen vaatteiden takana oleva maailma on itselleni toisarvoinen. Ainakin pääsääntöisesti.
Voin toki kertoa teille, että pidän tummansinisestä pitsitopista, koska se tuo mieleeni jollain kaukaisella tavalla lukioajat ja mummolan. Sepä ei kerrokaan teille yhtään mitään. En voi heittää tänne linkkiä pääkoppani suttuisiin muistoihin tai yrittää edes kertoa asiasta sanoin, sillä asia on itsellenikin pelkkä nostalgianhajuinen ajatusrykelmä. En voi kuitenkaan liikaa korostaa, miten paljon nautin siitä, kun muut purkavat ajatuksiaan ja filosofiaansa auki vaatteiden takaa. Ja nautin, vaikka eivät purkaisikaan. Rätit ja lumput on kivoi sellaisenaankin.
Tämmöisiä mietteitä aurinkoisena pakkastiistaina.
.
Tekstit
7 kissaa kehdossa:
Kuulostaa yllättävänkin tutulta. Minäkään en osaa/halua kirjoittaa asujani auki tekstiksi. Usein sitä pyydetään, mutta kun ongelma on se, ettei vaatteissani ole taustalla mitään tyyliesikuvia tai ideologioita. Menen vain kunkin päivän fiiliksen mukaan. :-)
Ei munkaan mielestä tarvitse jokaista vaatetta selittää. Harvoin minäkään sitä teen. Yleisesti ottaen kun kaikki vaatteet olen hankkinut siksi että pidän niiden estetiikasta ja/tai materiaalin tunnusta. Toisaalta saatan kertoa kyllä hyvinkin paljon vaatteen tarinasta ja historiasta tai mainita mistä sain idean jonkin vaatteen tekemiseen. Mutta harvoin mun postauksista voi bongata tyylillisiä esikuvia, tai tunnelmointia siitä miten pitsi tekee nostalgisen tunteen ja saa mun oloni tuntumaan luksukselta. Jos vaatevalintojen pääasiana on hyvä fiilis ja niiden estetiikka niin mitä sitä sen kummempaa selittelemään =)
Vaatteiden hankintapaikkoja musta on ihan kiva kertoa siksi että teen paljon vaateostoksia kirppikseltä ja musta on jotenkin omahyväisen mukavaa näyttää miten kivoja ja tyylikkäitäkin löytöjä voi oikeasti kirppiksiltä tehdä. Mut ei se toki edellytä että kaikkien pitäis. Mua ite kuitenkin kiinnostaa usein että mistä joku tietty kiva juttu on hankittu.
Mä myönnän rehellisesti olevani omien vaatteiden suhteen sen verran välinpitämätön ja pinnallinen, että harvemmin välitän niiden historiasta puoltakaan siitä mitä ulkonäöstä tai mukavuudesta. Oikeastaan sama pätee muiden ihmisten vaatteisiin: ei mua kiinnosta niiden ostopaikka, ellen satu havittelemaan samanlaista. Toki mullakin on muutama vaatekappale tai kenkäpari, joita säilytän siksi, että ne ovat joskus olleet mulle erityisen tärkeitä tai tuovat muistoja vuosien takaa, mut nii, ne ovat tosiaan juttuja, joita en blogissani jaksa erikseen kellekään selittää. Ei ne jutut muille mitään merkkaa enkä osaa niistä edes kertoa niin, että saisin luotua vaatteista jotenkin erityisen vaikuttavan kuvan. Oon siis kaikin puolin juuri se ihminen, joka hyvin harvoin on merkkiuskollinen minkään suhteen.:p
Ja kuten Bisquitsille, myös mulle tyyliesikuvat ovat todella kaukainen käsite. En vaan jaksa innostua pukeutumisesta niin paljon, että voisin vartavasten ihailla tiettyjä ihmisiä heidän tyylinsä vuoksi. Olen enemmänkin niitä, jotka ihailevat jonkun asennetta eli sisintä.
Ja hei, Rhian kommentista vielä, että kirppisostoksista kertoiluun mulla on osittain aivan sama syy! On hirmu kiva osoittaa muille, ettei kaikesta kivasta tarvitse maksaa itteään kipeäksi ja että kirppistely oikeasti kannattaa.:)
Mä olen samaa mieltä, vaikka kirjoitankin niitä tarinoita juuri vaatteista, siis ikäänkuin aukikirjoitan niiden syvintä olemusta. Mutta toki täytyy jättää tulkinnanvapaus! Tosin voihan se jättää silloinkin, jos on sepustanut jos jonkinlaisia stooreja niiden takaa, kaikkihan riippuu tulkitsijasta :) Ja ehkä joku katsoo vain kuvat, joku lukee vain tekstin. Ainakin koen itse saaneeni omasta tyylistäni enemmän irti, kun sitä olen koittanut sanoiksi pukea, mutta ongelmaksi muodostuu lähinnä se, kun kaikki oleellinen tuntuu jo sanotun, siitähän pukkaa pienimuotoista blogikriisiä :O ( ja kyllä, mulla on sellainen!)
Tykkäsin tästä pohdinnasta! Aivot eivät juuri nyt pysty tuottamaan sen kummempaa kommenttia, mutta luen jutun takuulla vielä toisenkin kerran :)
Aamen! :)
Lähetä kommentti