.
Pyytäisin nyt sitä henkilöä, joka on varastanut vuorokaudestani useamman tunnin ja täyttänyt ne vähät jäljellejääneet epämääräisellä hosulla ja häsäyksellä, ilmoittautumaan nyt heti ja asettamaan päänsä kyselemäti pölkylle ja perseensä ruoskimapallille. Nyt ei meinaan hyvä heilu.
Jälkeläisen nimijuhliin on tätä kirjoittaessa alle viikko, ja uunituoreen maman hermo alkaa kiristyä. Mitä ylle? Mitä tyllerön ylle? Mitä pöydälle? Ohjelmaa? Tarvitaanko sitä? Hankinko posetiivin, apinan ja pellenaamarin, vai panenko vieraat viihdyttämään toisiaan? Yksi asia on varmaa: en missään nimessä halua kääntää ristiäisiä nimijuhliksi yks yhteen, sillä ne ovat mun kirjoissani kaksi aivan eri asiaa. Eli ei virrenveisuuta tai loitsunloilotusta missään muodossa, kiitostack. Mutta vuorisaarnan ja helvetin lieskoilla uhkailun puuttuessa hiljaisuutta olisi tietty "ihan kiva" täyttää jollain muullakin kuin vatsan kurinalla. Se posetiivi kuulostaakin yhtäkkiä ihan hyvältä idealta.
Ja se beeben asu. Jos kerran on olemassa suvussa (lyhyen aikaa) kulkenut kastemekko, niin olisiko aivan sydämetöntä olla käyttämättä sitä? Siltä pahasti tuntuu, vaikka kastemekko istuu mielestäni nimijuhliin yhtä hyvin kuin piilolinssit pingviinille. Äyh. Mutta olisihan se helppo. (Ja ah-niin-persoonaton...)
Ongelma.
Ihan liian suuret punaiset töppöset eivät liity juttuun millään tavalla,
mutta ne oli pakko kuvata kun sattuivat käteen :D. Löytyivät henkkikseltä kolmella eurolla.
Emon puvustus on pääosin onneksi kunnossa. Marraskuussa Rovaniemeltä ostettu pikkumusta ajanee asiansa, vaikkei imetyspolittisia mukavuusdirektiivejä täytäkään. Ehkä ohjelmanumeroksi käy kirkuvan päivänsankarin nälkähuudon kuunteleminen samalla, kun mama suorittaa selkävetoketjun avaamiseen tarvittavia akrobatialiikkeitä ja niksauttaa vahingossa hartian sijoiltaan? Jännitystä tuottaa ainakin se, että hankin koltun viimeisilläni tiineenä ollessani. Vaikka se silloin istuikin oikein mallikkaasti, saattaa tilanne hyvinkin olla nyt toinen. Eikä edes saata, vaan on. Tämä on varmasti ainoa ajanjakso elämässäni, kun olen laihtunut useita kiloja vain perseelläni sohvalla mähöttäen.
Mekko: b.young. Näyttää paremmalta, kun sen sisällä on ihminen.
Onneksi säästyn sentään pullien pyörittelyltä ja muilta veivailuilta. Omalle kontolleni jää ainoastaan kakku, josta näillä leipomataidoilla tulee joko menestys tai iltamien tahaton once-in-a-lifetime loppukevennys.
Isänsä näköinen. Muuten terve.
Yllä omatekoinen narupaita ja äippäboksin pöksyt.
Yllä omatekoinen narupaita ja äippäboksin pöksyt.
Mutta ne tunnit, kuka ne vei? Ja valokuvaukseen riittävän auringonvalon?!
Ps. Jos sais niitä lisätunteja vuorokauteen, ehtis joskus esitellä kaikkea kivaa, mitä on tullut ostettua kenkäkaappiin ja garderoobiin... jos ja jos... ja värjäsin mä tukkaakin, rai rai :D
.
Tekstit
9 kissaa kehdossa:
Jos perinteistä tykkää kovasti, nii eipä tuo kastemekon menneisyys siinä mielessä haittaa, vaikka erinimisiin juhliin tällä kertaa osallistuiskin. Onhan toi ny söpö mekko ja sääli ois jättää käyttämättä!:)
Saat meiltä ton valokuvaukseen riittävän auringonvalon, joka herättää mut joka aamu (siis 11 maissa) sohimalla suoraan silmään paistaen niin pitkään kuin se ylipäätään paistaa jossain ja joka paljastaa karusti sen, ettei meillä oo hetkeen siivottu mikä taasen tarkoittaa, ettei mitään kannata ees valokuvata, vaikka ois aikaa.;p
Mä laittaisin bebelle jotain värikästä nimiäisiin. Musta (pun intended :) se ikuinen valkoinen ristiäismekko onn niin äyh.
Ja ei mitään ressiä, mutta kissakuvia olisi myös kivaa saada piiitkästä aikaa!
Auringonvalo on onneksi lisääntymään päin, mutta aika - sitä tuskin riittää ennen kuin kuopus on vähintään täysi-ikäinen. Hommat on vaan opittava tekemään lapset toisessa ja kissat toisessa kainalossa.
Tarkoitukseni oli kuitenkin tulla sanomaan, että tykkään blogistasi, olen seuraillut sitä varmaan viime kesästä saakka.
Jos tästä mitään apua on niin kerron mitä ystäväni lapsen nimenantojuhlassa tapahtui.
Tyttölapsella yllä: kiva retro-henkinen mekko ja sukkahousut, päässä taisi olla joku rusetti tai voi olla ettei ollut mitään.
Ohjelmassa oli ensin vanhempien tervetulotoivotus jossa vieraille kerrottiin lapselle annettu nimi sekä hieman tarinaa miksi niihin nimiin päädyttiin. Sitten oli ruokaa seisovasta pöydästä ja kahvit jälkkäreineen ja lopuksi laulaa luikautettiin ennakkoon jaetusta vihkosesta pari teemaan sopivaa yhteislaulua. Ruokailu ja laulunluritukset saattoivat olla päinvastaisessakin järjestyksessä, en enää muista kun tilaisuudesta on jo pari vuottta vierähtänyt. Lopuksi oli vapaata seurustelua vieraiden kesken. Että semmoinen tilaisuus.
Kun ei kerran varsinaisesta kastejuhlasta ole kyse niin minä ainakin jättäisin sen kastemekon pois.
Hei olisiko sulla ylimääräisten tuntien puutteessa muistikuvaa siitä, mistä löysit kaavan tuohon kuvassa näkyvään kietaisupaitaan? (Siis vauvan, toim.huom.)
Onnistuisikohan moisen ompelu yläasteaikaisilla koneensurrutustaidoilla..
Ei ole sydämetöntä, senkus jätät käyttämättä - teidän lapsi ja hänen juhlansa.
Minä jätin, vaikka meillä olikin ihan ristiäiset. Kun äitini sisko oli sitä mieltä että sitä mekkoa ei saa yhtään muuttaa niin ajattelin että pitäköön tunkkinsa ja tein esikoiselle oman (joka nyt sitten ollut myös tällä nuorimmalla).
Ja kun annat vieraille vain kahvia ja kerrot nimen niin eiköhän juhlat suju siinä sivussa, pakkoko sitä mitään ohjelmanumeroita on olla? Menkööt teatteriin jos showta kaipaavat
Tää sun blogi on ihan helmi!
On kyl niin vaikeita nää juhlat yms saada kunnialla vietyä läpi, niin että näyttäisivät omilta juhlilta, mutta niin etteivät kaikki sukulaiset vedä hernettä nenään. Yhdelle kaverille meinas tulla eripuraa anopin kanssa, kun ei halunnut vaaleanpunaista rusettia ristiäismekkoon vaan valkoisen, vaikka mekko sentään oli suvussa kulkenut perintökapine.
Bemary: Mä luin netistä, että aika moni on pitänyt nimijuhlissa kastemekon. Loppujen lopuksi kävi kuitenkin niin, että mekko oli seinällä koristeena ja muksulla ihan muut vaatteet :). Se tuntui omemmalta ratkaisulta. Meilläkin arska paistaa terävimmin just sillon kun mukula ei vahingoskaan nuku, joten se siitä kuvailusta :D
Nina: Niin mäkin :). Beebellä olikin sitten punaista yllä. Toiveita saa toki esittää, mä yritän toteuttaa niitä ajan salliessa :). Totta kyllä, että kissoja ei olla nähty aikoihin ja asia kismittää muakin.
Rva Vinpanpää: Kiitti :D. Mä vielä opettelen tota kissat-toises-kakara-toises-kainalos-tekniikkaa. Sikäli hankalaa, kun ovat kaikki niin pirun painavia ;D!
Rhia: Tommonen ohjelma meilläki suurinpiirtein oli, ilman lauleluita tosin. Onneks oli paljon kakkua ja muuta mässättävää :D. Mustakin se kastemekko oli just siks hankala, kun mä liitän papin ja jessehöpinät siihen niin vahvasti. Ja veikkaan, että valtaosa vieraistakin ajatteli niin. Oli siis vähemmän outoa olla ilman :)
Onia: Voi erkki soikoon, se kirja oli aika vanha, ehkä 80-luvulta. Kansi ehkä vaaleansininen ja siinä oli kaks kersaa...? Takakannessa oli kiinni kaava-arkki. Oisko kirjottaja ollut Kaisu Isola? En mene vannomaan, mulla oli useempi kirja lainassa tuolloin. Mutta tykkäsin että oli tosi helppoja ja hyviä kaavoja, että jos vain löydät niin lainaa ihmeessä.
Kietaisupaita-asia selvä! :D Lainasin kirjastosta kasan opuksia, trendit ja neuvot ("vauva tarvitsee kolme potkupukua") ovat ehtaa kasaria, mutta löytyi sieltä muutama pätevän näköinen paitaohjekin.
Kiitos inspiraatiosta! :)
Lähetä kommentti