.
Olen viime aikoina kuluttanut runsaasti aikaa erilaisten omatekoisten kestohyödykkeiden tekemiseen tai niiden tekemisen opetteluun. Ompelupöydältä on jo siirtynyt kaappiin vino pino kaikennäköistä vaippaa ja tumpulaa, ja ajattelinpa tekaista vielä muutaman omatekoisen tiskirätinkin kunhan ehdin. Kestoilu on tietty hip ja pop, sillä se on ekologista ja säästää luontoa. Jostain syystä se (ja ekoilu yleensä) kuitenkin herättää ihmisissä välillä paljon tunteita, eikä välttämättä suinkaan positiivisia sellaisia. Monesti näkee ihmisiä syytettävän siitä, että he tekevät liian vähän. Ei riitä, että vastustaa turkiksia jos kuitenkin syö lihaa. Ei riitä, että kierrättää kaikki jätteensä, jos on muotibloggaaja ja shoppaa henkkamaukalla. Ei riitä, että on päästä varpaisiin lähes täydellinen ekojeesus, mutta omistaa henkilöauton.
No no, young Bucky, on oltava täydellinen. Muuten on tekopyhä paska ja tiessunmitä.
Ekoilla ja kestoilla voi lähes kaikessa kertakäyttöisessä - vai voiko? Kestohedelmäpusseja olen nähnyt, mutta mites olis vaikkapa kestokahvinsuodatin? Tai... joku seuraavista? Take your pick. Mulla oli vähän tylsää.
Kestovessapaperi. Ai kun näppärää! Truu ekojeesus pissii ilosta väinämöisenlakkiinsa tämän idean äärellä. Tarvitset vain vanhan froteepyyhkeen/flanellipaidan, josta voit leikellä pieniä arseenpyyhkimiä iloisia vessahetkiä varten. Vanhat tennissukat käyvät tähän aivan sellaisenaan. Kullekin perheenjäsenelle voi nimikoida ihan oman, pirtsakan värisen arsrätin, ja miksei vaikka yhden kumpaakin hätää varten! Käytön jälkeen rätti luonnollisesti huuhdellaan hanan alla ja asetetaan takaisin paikalleen pöntön vierellä olevaan pikku naulakkoon. Vieraita varten voit luonnollisesti varata oman rätin ja erottaa sen muista esimerkiksi pienen "ystävät" tarran avulla - vähän samaan malliin kuin käsipyyhkeissä. Vieraat kiittävät ja maailma pelastuu!
Kestohammasharja. Ottaako uuden hammasharjan ostaminen kolmen kuukauden välein ekosielun päälle? Onko taloudessasi kissa? Mikäli vastasit kumpaankin kysymykseen kyllä, on kestohammasharja sinun vaihtoehtosi! Irrota vain vanhasta hampiharjastasi loppuunkuluneet harjakset, desinfioi jäljelle jäänyt varsikappale keittämällä (keitinveden voit myöhemmin käyttää vaikkapa itujen kasteluun) ja solmi tilalle uudet harjakset kissasi lattialle tiputtamista viiksikarvoista! Niin ekologista, ja voit samalla hyödyntää myös tuttaviesi kissojen karistamat viiksikarvat. Huomaathan, että eri väristen kissojen viiksistä saat tehtyä erilaisia, värikkäitä harjasosia. Loistava lahjaidea!
Kestovanupuikko. Tuntuuko sinustakin pahalta heittää muovivartinen, riistopuuvillalla päällystetty pumpulipuikko roskikseen vain yhden käyttökerran jälkeen? Tosijeesus toki käyttää samaa puikkoa puoli vuotta putkeen, mutta toisenlainenkin ratkaisu on aivan kätesi ulottuvilla! Tarvitset vain muutaman käytetyn tulitikun ja hieman kissankarvaa. Huovuttamalla kissankarvatupon tiiviiksi palloksi tikun päähän saat uudenuutukaisen, uudelleenkäytettävän vanupuikon! Käytön jälkeen voit käyttää varren uudelleen ja huovuttaa kissankarvatupoista vaikka tamponeja. Tai rastoja. Niin kätevää.
Ai niin. Unohdin, ettei truu ekotsiisus voi omistaa kissaa. Sehän on ensinnäkin eläimen julmaa ja gamalaa alistamista, ja toisekseen se kissan muodostama hiilijalanjälki, aijai... Eikä se tosijeesus mitään sisävessaakaan tietty käytä, vaan kökkii kuusen juurella ja pyyhkii hainarinsa käpyyn.
Juuei. Unohtakaa koko juttu.
. .

21 kissaa kehdossa:
Ai tsiisus että mä nauroin ääneen täällä. Kiitos, kun nostit minut maanantaimasennuksen kourista :D
Hahaha..
Todella toivon ettei tarvitse mennä näin pitkälle..
Apua, mitä mä ny teen noille mun kissoille? Rukkasia en voi niistä tehä, koska se vasta oiskin julmaa, mut toisaalta kissarukkaset ois aika kestävät ja ekologiset noin pitkällä tähtäimellä. Ja lähenpä tästä upottamaan autoni mereen (ei kai iso meri yhestä pienestä autosta saastu?) ennen ku kukaan naapuri huomaa, että mulla semmonen ylipäätään onkaan. ->
Kestokahvinsuodattimia on jo. Tosin siitä on monta vuotta kun olen nähnyt niitä myytävän jossain Anttilassa, mutta sellaisia on.
Muuten olen kanssasi samaa mieltä ja naureskelin tätä ääneen. Mikään ei riitä, aina on joku jeesustelemassa ja kertomassa miten hän tekee kaiken paremmin ja askeettisemmin ja epäkaupallisemmin. Batiikkihuiviin pukeutuneena. Yök.
Kestohammasharjoja on itse asiassa kyllä olemassa :P Niissä on vaan se pieni harjaosa, joka täytyy vaihtaa. Ja toimii kuule hyvin!
t. Ekojeesus
Hehee, näitä vois keksiä lisää vaikka miten paljon =) tosiekojeesus tietenkin välttelee kaikenlaisia muoviin pakattuja kulutushyödykkeitä, mutta niistä joita ei voi välttää kerätään muovi talteen ja muoveista kudotaan mattoja jotka kestävät käytössä ekoäidiltä ekotyttärelle.
Terveisin nimimerkki "mummoni kutoi vessan ja keittiön mattoja muovisäkeistä".
Ja tuollainen kestokahvinsuodatin mulla on ollut ihan käytössä. Muovinen suppilon muotoinen kehikko joka oli päällystetty tiiviillä metalliverkolla. Muuten ihan kätevä mutta päästi hienot kahvinporot läpi joten kahvi oli aina himppasen sameaa. Kesti käytössä useamman vuoden kunnes meni rikki.
Joo mul on käytössä kestokahvinsuodatin, semmonen muovinen, hyvin toimii ja kehikko on niin tiivis ettei pääse ees purut läpi.
Mut kiitos taas loistavasta tekstistä! :P
Ihanaaa, kyllä piristit muuten varsin flegmaattiselta tuntunutta päiväää!! :D
Nauratit aika tavalla myös ilmastonmuutosaiheista tutkimusta vääntävää biologia, elikkäs allekirjoittanutta! Kiitos siitä! :D
Mutta kyllä mua hiukan huolestuttaakin jos esim. ipcc:n ja sitä kautta kaikenlaisen ekoilun uskottavuus vedetaan vessasta alas kaikenlaisella kyseenalaistamisella yms. Koska muuta ympäristöaihettahan ei mediassa tunneta kuin ilmastonmuutos. Sääli sinänsä. Ekoilun pitää kestää kritiikki, mutta valitettavasti ironian taju on monella aika hukassa.
Mua ei lukiessa naurattanut vaan enemmänkin oksetti. ;)
Hahaa, hyvä, etten pudonnut persiilleni tätä lukiessä! :D
Miksi muuten kehittää kestowcpaperia, kun arseen voisi vaan pestä vedellä, niin kuin joissain maissa tehdäänkin? Tarkemmin kun aattelee, niin ei se pyyhkiminen ole edes kovin hygieenistä, sillä jos kaatuisit naamallesi p*skaan, niin pyyhkisitkö vai pesisitkö sen mieluummin? ;)
hauska kirjoitus tärkeästä aiheesta! monesti on tullut miettineeksi, että jos tämä tietty juttu onkin eettistä, niin ei ekologista tai toisin päin. on tosi vaikea elää ksikills osa-alueilla täydellisen ekologisesti, vaikka yrittäisikin parhaansa. mistä ne suurimmat päästöt ilmakehään tulee? sademetsien hakkuusta, tehtaista, lentokoneista...? mua itseäni harmittaa niin etteivät ne saaneet mitään sovittua siellä köpiksen ilmastokokouksessa.
Kiitos päivän nauruista! Mun mielestä sun kannattais jatkaa tota kissankarvojen hyötykäytön jatkokehittelyä. Voin tarvittaessa lähettää lisää materiaalia, jos omiltasi loppuu kesken.
Ihan mahtava :D! Vanupuikkoihin ja tamponeihin ainakin matskua piisaa ilman että tarvii kissallisen naapurin ovikelloa kilkutella...
Käyn Prismasta hakemassa miehelle luomujauhelihaa, kissoille tavisbroiskua ku luomuna ei saa ja sitten itselle soijarouhetta ja mietin välillä että mitvit :o.
Ton jauhelihaa syövän miehen pito vielä ehkä menee mutta se että omistaa ja etenkin pitää sisätiloissa puhtaasti lihansyöjäeläimiä voipi olla jo asia ettei kohta kehtaa enää ees mainita... Yritän kompensoida fillaroimalla joka paikkaan aina ja ikuisesti ;).
Repesin x) Ekoziizustelu on kyl jees, arvostan niitä jotka jaksaa harrastaa/elää sillä tavoin. Itse hädin tuskin jaksan lajitella jätteet ja kantaa kesto-ostoskassia....
Hei siis mulla olis ihan loisto ekotsiisusvinkki kaikille kissanomistajille: sohvan alta löytyvistä kissankarva- ja pölypalloista saa tosi kivan tyynyn. Ja vaihtoehtona kuusenjuurella kökkimiseen kissanomistajaekotsiisukset voivat käydä asioillaan samassa puupellettikakkimossa kuin karvakaveritkin, eikös?
Tosi hauska ja osuva kirjoitus sulta taas kerran :)
Kaksinaismoralismilta on ekokysymyksissä tosiaan vaikea välttyä, etenkin silloin, kun ekologisuus ja eettisyys kohtaavat.
En oo ikinä ymmärtäny, että miksi jotkut ei kestoile tai kierrätä vaikkapa lasipurkkeja sen vuoksi kun ei voi täyskestoilla tai kierrättää kaikkea muutakin. Eli ei tee yhtään mitään kun ei voi tehdä kaikkea.. Pienistä puroista se suuri virta syntyy ja sitä rataa, kun ees jokainen vähän jotain.
Ja näistä sun uusista kestojutuista tuli mieleen, kestovessapyyhkimiä tiedän käytettävän (ei meillä tosin, isäntä ei ikinä suostuis x), ja kestotampooni = kuukuppi. Ja käyttämäni kestositeet menee samaan kategoriaan, vaikka ei olekaan kissankarvoista tehtyjä.
Mulla muuten on kestokahvinsuodatin, tuli kahvinkeittimen mukana. :D
Se on semmoista "kovaa suodatinkangasta", emt mitä materiaalia. Ihan näpäkkä.
Oukkidoukki, kestokahvinsuodattimia siis on olemassa, kettu kuittaa ;).
Bemary: Joo, ei nyt auta selittely, kissat rukkasiksi asap, ja auto sinne merenpohjaan. Ja maailma pelastuu ;)!
Ano/Ekojeesus: Mut hei,eihän joku kiinassa riistotuotettu muovinen vaihtoharjasosa oo ollenkaan niin ekoa kun mun kissankarvavekottimet. ;D.
Rhia: yritin mäkin joskus virkata laukkua vanhoista muovikasseista... ne olis tullu paremmin hyötyyn roskapusseina, niin kauhee siitä tuli ,D
Mau: Aina välillä tulee vastaan ekoilulta pohjaa syöviä vastaväittämiä, jotka pistävät epäilemään koko asian järkevyyttä. Esim. energiansäästölamput varmaankin säästää energiaa, mutta missä määrin? Kyllähän tavallisen hehkulampun tuottama lämpökin menee hyötyyn lämmityskustannuksissa. Vastaavat epäjohdonmukaisuudet todellakin mietityttävät ja saavat epäilemään.
Kotikisu: Totta, vesi kuulostaisi loogisimmalta vaihtoehdolta. Voi olla, ettei laiska länkkäri jaksaisi vaivautua moiseen, siinähän saataisi roiskua vettä vaatteille tjsp...
Emilia: Joo, voidaan hyvin miettiä, mitä järkeä on esim. roudata jotain gojimarjoja tai vaikka niitä batikkihuiveja maailman toiselta puolelta tänne kylmään pohjoseen ituhippien riemuksi... eettisyys on kyllä yhtä vaikea kysymys kuin ekologisuus.
Romulus: Kissanomistajat pärjää aina :D. Ja ehkä meidän pitäs pyydystää mirreille pihalta hiiriä ravinnoksi... mut oisko se sitten taas eettistä?
Lovely Frog: Pellettivessa, sä sen sanoit :D. Pitääpä ehdottaa Miehelle...
Mrs, marple: Aamen. Kuukuppia pitäs kyl tesmata, mä vasta kestositeilen :)
Voi ei, ehdottomasti paras postaus MISSÄÄN BLOGISSA pitkään aikaan! Hihitin vain itsekseni tätä lukiessani. Ja todellakin, ihan asiaa koko postaus. Olen itsekin miettinyt aivan samaa.
Lähetä kommentti