Muodin huipulle - vitosjakso

.

Heti alkuun on todettava, etten syttynyt tällä viikolla oikein yhdestäkään kilpailutyöstä. On sinänsä harmi kuitata jonkun aikaa ja vaivaa vaatinut kilpailutyö laimealla entiiä-lausahduksella, mutta jostain syystä nämä puolukkamekot eivät herättäneet allekirjoittaneessa suurempia ajatuksia. Onneksi sentään kilpailijat vähenevät viikko viikolta, joten toivoa sopii, että analyysitkin tästä syvenevät pikkuhiljaa.

"Suunnittelijoiden viides haastetehtävä oli toteuttaa punainen, elegantti, kaunis cocktail-puku, joka kuvasti pohjolan kaunotarta. Inspiraation lähteenä oli uusi, puolukanmakuinen suklaa." Lähde: Maikkari

Itselleni tuli kilpailijoiden tehtävänannosta välittömästi mieleen jäykkä, punainen pellavakangas. Jostain syystä pellava mielestäni kuvastaa aivan erityisen hyvin pohjolan karuutta ja juurevuutta. Jäykästä kankaasta olisi voinut muotoilla jyhkeitä helmaratkaisuja, joiden kautta puolukan olemus olisi saattanut avautua yllättävälläkin tavalla. Satiiniin yhdistettynä pintojen välille olisi voinut hakea kivaa jännitettä (vrt. kirpeä puolukka ja pehmeä suklaa). Harmikseni yksikään kilpailija ei uskaltautunut pellavalinjalle.

1. Maria - viikon voittaja

Maikkarin kuvat ovat tällä viikolla aivan ennätyshuonoja. Marian mekossa on upeasti muotoillut hihat laskoksineen, mutta niistä on kuvien perusteella vaikea saada käsitystä. Olin tyytyväinen siihen, että Maria viimein voitti viikkohaasteen, vaikka tämä mekko ei ehkä naisen parasta antia olekaan. Helman vinot leikkaukset jäivät itselleni vähän hämäriksi, enkä ole tuon kuvan perusteella muutenkaan vakuuttunut helmaosan istuvuudesta. Mielestäni alaosan kikkailut olisi voinut aivan huoletta jättää poiskin ja antaa kaikki huomio kiinnostaville hihoille. Punainen ja fuksia on yksi suosikkiväriyhdistelmistäni ja olin hyvin iloinen, ettei tuomaristo teilannut sitä, vaan kehui oudoksi mutta toimivaksi komboksi. Kiero värisilmä rokkaa.

2. Olga

Olga otti mielestäni hauskalla tavalla käsittelyyn puolukan eri ominaisuudet. Kiiltävyys, huurteisuus ja tietynlainen kylmyys käyvät hyvin ilmi materiaalivalinnoista. Kiiltävyyden myötä mukaan tuli kuitenkin myös jonkinlainen muovinen elementti, mikä ei välttämättä ole paikallaan vaatteessa, jonka ei ole tarkoitus olla teos, vaan käyttövaate. Olgan asun muotokielessä on jotain, joka on mielestäni vähän vinossa... tunnustan kuitenkin pitäväni tästä, juuri noiden edellä mainitsemieni asioiden vuoksi.

3. Mirkka

Jälleen kerran kiroan näitä kuvia, joista ei pysty erottamaan minkäänlaisia yksityiskohtia. Mirkan cocktailmekko oli hengeltään hieman 40-50 -lukulainen, hyvin naisellinen ja elementeiltään todella klassinen. Periaatteessa hyvin ajan hengen mukainen siis, mutta jollain tasolla myös aika nähty. Olisin kaivannut tähän vähän lisää jotain... jännitystä.

4. Mert

En jollain tasolla oikein arvosta sitä fiktiivistä naista, jolle Mert asujaan suunnittelee. Tämän arvokysymyksen ohi on vaikea nähdä ja tarkastella vaatetta pelkkänä vaatteena. Pystyn kuitenkin toteamaan, että materiaalivalinta on tässä tapauksessa oikein onnistunut, ja mekkokin kokonaisuutena... ihan kiva. En henkilökohtaisesti pidä valmiiden silkkinauhojen käyttämisestä olkaimina, sillä ne näyttävät yleensä vähän halvoilta ja turhan kotikutoisilta. Noista rynnäsruusuista olisi taas paljonkin sanottavaa, mutta olenpa hiljaa...

5. Laura

Laura ei ole missään vaiheessa kuulunut suunnittelijasuosikkeihini, mutta tämä mekko pääsi jopa vähän yllättämään. Materiaaleissa oli yhdistelty kivasti kevyttä ja raskasta, kiiltävää ja mattaa, liikkuvaa ja vähemmän liikkuvaa. Cocktail-tilaisuudessa nähty puolivalmis mekko oli ilman sifonkiosiota aika tylsä, mutta nyt se erottuu muista. Ilmava ja heiluva helma oli asun parasta antia. Hieman kreikkalaistyylinen rypytys ja toispuoleinen olkainviritys olivat ihan toimivia ratkaisuja, vaikka olalla oleva kangaskaistale vaikuttikin mielestäni vähän turhan paksulle.

6. Katri

Tästä asusta on ehkä vaikeinta keksiä sanottavaa. Takakappaleen tyllirypytys oli onnistuneen näköinen ja toi kivaa vaihtelua muuten aika tavalliseen juhlapukuun. On ehkä vähän hassua kritisoida näin näyttävää asua tavalliseksi, mutta mielestäni ei vaadi suurtakaan mielikuvitusta tehdä juhla-asu, jossa on vain huikeasti laskoksia, vedoksia ja ryppyjä.

7. Jarno

Niputan tämän samaan kastiin kuin tuon Katrin mekon. Materiaalivalinta on kiva, mutta muuten toteutus jää mielestäni vähän tylsäksi. Jotenkin toivoisin, että jos asussa korostetaan noin paljon jotain ruumiinosaa (kuten tässä tapauksessa olkapäitä), jätettäisiin jotain muuta vastaavasti hyvin vähälle huomiolle. Torttu tortun päällä ei kaunista ketään. Näen tässä mekossa kuitenkin enemmän uutuusarvoa kuin Katrin omassa. Korostetut olkapäät ovat aika tätä päivää, etten sanoisi. Hassua oli mielestäni se, että tuomaristo kritisoi Jarnon asua lyhyeksi, kun Katrille ei puolestaan mainittu asiasta mitään...

(Ja mielestäni tuo Jarnon malli käveli kuin peräpukamainen kameli... mutta sehän ei taas liity asuun millään tavalla. Toivottavasti.)

8. Antti A.

Hmm... aivan kuin olisin nähnyt tämän joskus aiemminkin...? Tyllirypytys, takaa sidottu malli, kellohelma... joo-o. Pidän kyllä edelleenkin tyttömäisistä kellohelmamekoista, mutta tämä alkaa ihan oikeasti käydä vähän tylsäksi. Sääli, sillä Antti on sarjan kiinnostavimpia hahmoja, enkä sen vuoksi toivo tämän tippuvan.

9. Antti P. - viikon tippuja

En sen puoleen toivonut tämän toisenkaan Antin pudotusta, mutta nyt kävi näin. Vatsan päälle rakenneltu pliseeraussäkki ei varsinaisesti pue ketään, ellei kyseessä sitten ole raskausvaate. Todella ikävä ja tökerö virhe, ei voi muuta sanoa. Heiheit vaan sarjan sympaattisimmalle jampalle.

Kuten sanottua, en osaa nimetä suosikkiani tällä viikolla. Mitäs asiaan toteaa armoitettu muotiraati?

Edit: Vähennetty vähän tautologiaa. Jollain tasolla ei vaan aina jaksa välittää.

.

Aurinkovärihaaste

.

Katarimaria haastoi minut kuvaamaan kotoani löytyviä keltaisia / oransseja asioita. Pääni löi kirjaimellisesti tyhjää haasteen luettuani, sillä en ensi alkuun muistanut omistavani yhtään mitään keltaista tai oranssia, vaikka ne lempiväreihini kuuluvatkin. Mutta kuinka ollakaan, aurinkovärisiä asioita tuli sittenkin vastaan, kun maltoin kierrellä kotona hetken kamera kädessä. Tunsin oloni jopa hieman tyhmäksi, sillä olohuoneemme vallitseva väri on tällä hetkellä syvä oranssi, jota löytyy niin verhoista, seiniltä kuin sohvaltakin...

Aamuni alkoi aurinkoisissa ja kirpakoissa tunnelmissa:

Kaupan appelsiinit osoittautuivat varsin kuiviksi ja puiseviksi, joten korvasin aplarit tällä kertaa verigreipeillä. Pidän happamista mauista, joten greippi ei tunnu yhtään liian kirpeältä. Päinvastoin - sillä lähtee aamu kivasti käyntiin. Aamupalaan kuului toki myös ruisleipä, mutta se oli kuvaushetkellä jo kadonnut tarjottimelta parempiin suihin. Indiskasta ostettu (ja kauan kaivattu) teekannu on kaltaiselleni teenkittaajalle oikea taivaan lahja.

Olohuoneen pöydällä kököttää epävärinen kokoelma tuikkulyhtyjä. Yksi niistä sattui olemaan oranssi.

Olohuoneessamme on, kuten sanottua, oranssit verhot. Olen tehnyt samasta kankaasta myös sohvatyynyjä. Kuvan vihreä-oranssi tyynykimara on varsin oiva esimerkki hieman kierosta värisilmästäni... normi väriopin mukaan tuossa kai pitäisi köllötellä hillityn oliivinvihreä tyyny. Blah.

Joka huoneesta löytyi jotain oranssihtavaa...

Kylppäri oli aika vahvasti marikuosinen. Pidän tuosta oranssista primavera-kankaasta, sillä siitä tulee mieleen juhannusjuhlat, kukkamekot, lierihatut, graavilohi, tilli ja uudet perunat... toisin sanoen kesä.

Ylläolevien lisäksi omistan muutaman satunnaisen keltaisen topin ja joitain keittiökippoja, mutta en katsonut niitä kuvaamisen arvoisiksi aarteiksi. Olohuoneen seinällä roikkuvassa taulussa on myös himppu oranssia, kuva siitä löytyy täältä. Eli löytyihän sitä oranssia, vaikka aluksi vähän epäilinkin :).

***

Tässä yhteydessä on hyvä vielä kiittää Anzia saamastani tunnustuksesta, josta olisi oikeasti pitänyt mainita jo tässä edellisessä haastepostauksessa. Olen nykyään niin huonomuistinen, että tällaiset kömmähdykset ovat enemmän kuin arkipäivää. Eli otan keksin iloisena vastaan ja harmittelen ainoastaan sitä, ettei meillä satu olemaan oikeita keksejä... mutta onneksi tänään on karkkipäivä ;D.

Ja loppuun vielä päivän iloinen kasaribiisi...



Oranssia päivää kaikille :D!
.

Herran pieksut

.

Mistä sitten johtuukin, olen kokenut viime aikoina "kärsiväni" jonkinlaisesta tyylin pelkistymisestä. Tai voidaan ehkä puhua jopa jonkinlaisesta taantumuksesta tai paluusta joillekin mystisille juurille, joilla en muista koskaan olleeni. Tämä ilmenee muun muassa siitä, etten pysty kaupoissa innostumaan mistään. Koen olevani jotenkin aivan irti muodista ja sen menosta, vaikka se onkin muotiblogien lukijalle enemmän kuin mahdotonta. Olen yhtäkkiä huomannut täyttäneeni garderoobiani harvoilla, mutta sitäkin mielekkäämmillä asioilla ja yllätyksekseni huomannut, etteivät nuo asiat välttämättä sovi ollenkaan yhteen. Ehkä ne juuri siksi tuntuvatkin niin omilta.

Koen olevani jollain hauskalla tavalla vapaa. Mitkään itse keksimäni tyylisäännöt eivät rajaa ajatusmaailmaani (ainakaan kovin paljoa) ja saan aivan vapaasti yhdistellä pukeutumiseeni asioita, jotka ovat jollain tavalla vähän vääriä. Koen itse asiassa näyttäväni tylsältä liian harmonisessa kokonaisuudessa. Liika täydellisyys pitää rikkoa ja liata. Nätti ei ole päivän sana, vaan kiinnostava.

Reflektoinnista pieksuihin (ja niistä kolmoissalkovin kautta takaisin reflektioon). Lahjomaton tyylipäiväkirjani kertoo, että olen haaveillut pieksuista (ja näköjään myös ruskeista saappaista!) jo noin vuoden. Vastaan on tässä ajassa ehtinyt tulla tasan kaksi paria, joista toiset kotiutin. Ensimmäiset maksoivat omatoimikirppiksellä vähän turhan kirpakat 20 euroa ja toiset SPR:llä vaatimattomat 3.50 e. Aika nobrainer, jos multa kysytään. Otin kengät välittömästi kantoon.

Mutta miksi pieksut? Miksi kukaan haluaisi pukeutua kenkiin, jotka tuovat mieleen lähinnä jonkun sodanaikana elelleen vanhan pussihousuisen ukon metsäkengät? Ehkäpä juuri siksi. Pieksuissa (samaten kuin huopatossuissakin) on mielestäni jotain juurevaa ja kansallisromanttista. Jotain sellaista, jota voidaan sanoa ikuiseksi tai ajattomaksi. Jotain yhtä pelkistettyä kuin tuohivirsut ja juhannuskoivut, ja jonka yhdistäminen nykypäivään luo mielenkiintoisen kontrastin vanhan ja uuden välille.

Koen pieksut omikseni myös siksi, koska olen (ehkä osittain niistä juuristani johtuen) aika viehättynyt kippurakärkisistä kengistä. Omistin lapsena mustat ja punaiset huopalapikkaat, jotka harmikseni eivät mene enää jalkaani. Muistan myös omistaneeni turkkilaiset, tupsukärkiset kippurakärkitossut, jotka olivat myös kovasti mieleeni. Pieksujen kärki ei ole huomiotaherättävän kippura, mutta sinnepäin kuitenkin. Arvostan myös sitä, että niin huopikkaat kuin pieksutkin ovat aidoista materiaaleista tehtyjä kestäviä tuotteita.

Olen huomannut, että pidän vaatteista, joilla on tarina. Nuo tarinat ovat yleensä oman pääni sisällä tapahtuvia fiilispolkuja ja tunneskeemoja, joita on mahdotonta avata muille. Nämä pieksut ovat erinomainen esimerkki vaatteesta (tai tässä tapauksessa kengistä), jotka herättävät jotain kaikuja jossain syvällä minuuden syvyyksissä.

I ♥ mun pieksut.

.

Ehtaa tavaraa

.

... oli möhövatsaaa, ja eriparitissiii... ♪ ♫

Ei tarvitse olla supersankari pukeutuakseen viittaan, vaikka armas veljeni ilmeisesti toista luuleekin. Sain nimittäin hyyyvin viiston katseen tässä taannoin, kun kerroin ommelleeni itselleni viitan talven varalle. Poikalasten maailmassa (vaikkei kyseessä enää ihan mikään poikanen olekaan...) viitta ilmeisesti liittyy erottamattomasti lentokykyyn, Batmaniin ja hobitteihin. Meidän ihmismuumien maailmassa se liittyy hyvin läheisesti pressuihin ja pussilakanoihin. Vaikka on mulla taikavoimiakin. Pystyn nimittäin syömään epäinhimillisiä määriä suklaata yhdeltä istumalta ja mahtumaan silti viittaani.

Viitan lisäksi olen syvästi ihkuuntunut Ellokselta (hyvin nopeasti) kotiutuneeseen nahkapalalaukkuun ja mammalta viikonloppuna saatuihin nahkasaapaksiin. Saapakset ovat juuri sopivasti elämää nähneet ja nuhjaantuneet ollakseen aivan täydelliset. Pieni sipaus kenkälankkia on tarpeen, mutta mustien OTK-saappaideni saapumista odotellessa käytän näitä taatusti niin nukkuessa kuin saunoessakin. Laukku puolestaan on kaltaiselleni laukkuja erittäin harvoin uutena ostavalle henkilölle todella näppärä ja pitkäikäinen hankinta. Voi hyvin olla, että näytän tyylilyylin sijasta lähinnä väärän väriseen viittaan pukeutuneelta silmäpussiselta läskihobitilta, mutta voin kyllä elää asian kanssa. Rankka elämä jättää jäljet, ruahaha.

En ole koskaan omistanut ruskeaa nahkalaukkua enkä ruskeita saappaita. Voin kertoa, että olen aivan myyty. Musta on värinä toki kaikkivoipa, mutta saako mikään muu asusteväri kuin ruskea sinistä nukkumatti-slash-supersankariviittaa suorastaan hehkumaan? Ja miksi ihmeessä Indiskasta bongattu sinisenvioletti pipa miellyttää (myönnettävästi hieman kieroa) värisilmääni aivan tajuttomasti? Oikeasti, voisin häiriintymättä tuijottaa tuota väriyhdistelmää ja sen huikeaa natsaavuutta itse kudottuun kaulahuiviini vaikka tunteja...

Kiireiseen viikonloppuuni kuului nukkumista, herkullista tomaattikeittoa, kesämökkitalkoita, takassa paistettua makkaraa, väsymystä ja hieman lisää nukkumista. Kissasunnuntai jäi tästä syystä väliin, mutta veikkaan, että mirrit viettivät sen hyvin pitkälti näissä merkeissä:

" Oi, emäntä meni puhdistamaan sohvan selkänojatyynyä. Ihan uusi nukkupaikka, mitä autuutta!"

("Pieni sipaus kenkälankkia" tarkoitti käytännössä puolta purkkia kengänkiilloketta, jonka levittelyyn meni kepeä tunti... mutta lopputulos on kyllä sen arvoinen. Popot ovat kuin uudet!)

.

Muodin huipulle - nelosjakso

.
Huh, kulunut viikko on ollut sarjassamme sitä luokkaa, etten ole juuri koneella ehtinyt nyhjäämään. Viikonloppu vaikuttaisi olevan samaa kaliiberia mutta niin kiire ei onneksi sentään ole, ettenkö ehtisi tuomaroimaan Muodin Huipulle -sarjan tämänviikkoisiakin tuotoksia. Tällä viikolla teemana oli valmistaa asu rohkealle naiselle neulepaitoja kierrättämällä - varsin herkullinen aihepiiri siis, ainakin kaltaiselleni kierrätysfanille.

1. Mert ja voittaja-asu

Pidän tästä asusta, ainakin pääpiirteittäin. Nyöritetty bolero on kerrassaan upea ja yleensäkin tuon asun yläosa herätti ihan pienen hingun tuhota jokin reikäneulepaita ihan vain kokeilumielessä... Mekon alaosa taas ei sitten oikein sykähdytäkään. Repiminen ja raastaminen on toki trendikästä ja päivän sana tällä hetkellä, mutta mielestäni helma olisi toiminut ilman noita reikiäkin oikein erinomaisesti. Olen ollut tähän mennessä tuomariston kanssa aina eri mieltä voittajaehdokkaasta, eikä tämäkään kerta ole poikkeus...


2. Olga

... olisin nimittäin suonut voiton tällä kertaa Olgalle. Mekon jyrkät, selkeät linjat ja kiiltävän nahan (?), herkän pitsin ja pehmeän neuloksen yhdistelmä toimii. Voin oikeastaan ensimmäistä kertaa sanoa pitäväni jostain asusta täysin varauksettomasti. En osaa sanoa muuta, tykkään!

3. Mirkka

Mirkan asussa on paljon hyvää. Pidän materiaalivalinnoista ja niiden pinnoista. Harmaan neuloksen käsintehty korinpohjapunos on loistava. Jokin kuitenkin tökkii. Tuo tuomaristonkin kritisoima vaippahousumainen läpyskä on oikeastaan aika kökkö. Muutenkin asussa on jollain tasolla vähän liikaa tietyntyyppistä, puoliväkisin kokoon kursittua frankenstein-fiilinkiä. Ehkäpä hajanainen yleisvaikutelma olisi parantunut, jos jotain vaatteen osaa olisi selkeästi liioiteltu ja korostettu? Nyt epäsymmetria vaikuttaa vähän vahingolta.


4. Maria

Täytyy todeta, että olen Antti A:n kanssa aivan samoilla linjoilla Jaakko Selinin mentorihöpinöistä. Minun alati oikeassa oleva ja kerrassaan täydellinen värisilmäni ei nähnyt yhtään mitään vikaa Marian valitsemissa väreissä - päinvastoin. Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikenlaisilla värioppisäännöillä voi paiskata vaikka... noh, jaakkoseliniä, mikäli vaatteen muotoilu ja muut tekijät antavat pienen värikkailun myöten. Ja jos vaate on kerran koottu vanhoista villapaidoista, niin kai sen kuuluu myös vähän näyttää siltä? Itse asusta en keksi tällä erää kauheasti sanottavaa. Pidän siitä kyllä, mutta mitään suuria tunteita se ei herätä suuntaan eikä toiseen. Helman taskuyksityiskohta on erityisesti mieleeni. (Kandee tsekata maikkarin sivuilta yksityiskohtakuvat.)


5. Laura

Pih. Povasin Lauran lähtöpasseja jo pari ohjelmaa sitten, mutta nainen vain porskuttaa. Tämänkertainen mekko oli mielestäni karvan verran liian lyhyt. Värivalinnat ovat kyllä onnistuneet, mutten osaa tästäkään asusta sanoa muuten oikein mitään... ja se sanookin kaiken, vai?


5. Katri

Olin tuomariston kommenttien perusteella aivan varma, että Katri vie potin tälläkin kertaa. Mekko oli aika valmiin oloinen ja pidin siitä, että siinä oli käytetty eri elementtejä varsin säästeliäästi. Näyttävät materiaalit ja pintakäsittelyt puhuvat puolestaan, niin kuin pitääkin. Takakappaleella keikkunut arseruusu oli vähän liikaa omastakin mielestäni... sen vuoksi asun etu- ja takakappaleet olivat jotenkin eri maailmoista. Etuosa on moderni ja villi, takaosa taas vähän vanhanaikainen ja jotenkin barbiemainen.


6. Jarno

Merkillistä, miten jotkut asut näyttävät paremmilta itse ohjelmassa kuin valokuvissa. Jarnon asussa oli mielenkiintoisia pintoja, ja erityispisteet annan takakappaleen keltaisille ruusukkeille. Helman peplum-hörhökkeitä olisi kernaasti voinut vähän korostaakin, jotta siluettiin olisi saatu vähän enemmän jytyä. Kaikessa simppeliydessään kuitenkin pidin tästä.


7. Hely

Kuka haluaisi työskennellä Helyn kanssa jonkun ryhmäproggiksen merkeissä, nyt käsi ylös hep?! Aika hissua. Harvoin on tositeeveen historiassa nähty niin marttyyrin oloista heikointa lenkkiä kuin Hely tippumisensa jälkeen. Ja sanon uudestaan sen, mitä sanoin jo ensimmäistä kertaa Helyn työtä kommentoidessani: laadukasta ja hyvin tehtyä, mutta niin nähtyä, niin ysäriä. Niin Novitan neuleohjeista repäistyä. Niin ei-tätä-päivää. Tästä vähän pörrölankaa koukulle ja suitsait ah-niin-ihanat frillat pikkujouluhoroasun kylkeen. Nöy, nöy, nöyyyyy... Kiitti ja hei vaan.


8. Antti P.

Tässä olisi kyllä ollut Helylle hyvä vaihtoehto tippujaksi. En osaa perustella, tämä on vain tylsä.


9. Antti A.

Tällä kertaa pidin Antin luomuksesta, vaikka se edustaakin sitä samaa promdress-linjaa, mitä ollaan nähty ohjelmassa jo aika monta kertaa. En ole oikein varma, pitäisikö Antin yltiöitsevarmaa linjaa kehua vai haukkua... Toisaalta olen sitä mieltä, että terve itsekehu ja itsevarmuus on vain hyvästä, se ajaa eteenpäin eikä se ole keneltäkään pois. Toisaalta välillä mietin, että osaako mies nähdä itsevarmuudeltaan ollenkaan omia heikkouksiaan.

Samaten jaksan huvittua siitä työnlaatu-my-ass-mä-olen-daideilija-asenteesta. Se nimittäin muistuttaa hyvin vahvasti omaa asennettani opiskellessani vaatetusalaa ekoja vuosia... ja kuinka ollakaan, sain asenteestani aika kovasti pyyhkeitä. Työn laadulla on väliä. Se vaan niinqu menee niin, vaikka ois kuinka daideilija. SRY. Lyhyesti sanottuna kukaan ei osta sun juttuu, jos sen toteutus kusee. Ei, vaikka se ois kuin ihkuihkuhyvä.


Mitäs fiiliksiä tämänkertainen jakso teissä herätti? Muistakaa myös kurkkia lisäkuvat maikkarin sivuilta, en millään jaksa laittaa niitä kaikkia tänne.

(Ps. Ja vastaan kyllä rästikommentteihin ihanhetikohtapian. Eli heti kunhan vaan ehin :D.)

(Pps. Löysin kirppikseltä ihan huippujutun ja sain mamman vintinkätköistä toisen! Maltan tuskin odottaa, että pääsen ihkuttamaan niitä ♥♥♥.)

.

Turkoosi

.

Kaikkihan tietävät, että arvonsa tunteva bloggaaja ei julkaise ihan mitä vain kuvia itsestään. Sen sijaan, että olisin livauttanut eetteriin jonkin niistä otoksista, joissa näytän harvinaisen kiltille ja aurinkoiselle pullasorsaposki-herrantertulle, valkkailinkin kuvia, joissa näytän nonchalantisti seinään nojailevalta kusip... eikun siis viileältä henkilöltä. Se on se imago, kuulkaa. Se on melkein yhtä tärkeää kuin vastavalosuojan käyttäminen.

Rehellisyyspuuskan vallassa päätin esitellä teille myös pian kahdeksankuukautisbileitään viettävän vatsapallukkani, mutta tiinehtyneen sijaan näytänkin lähinnä vain ilmavaivaiselta. Tämä selittää ilmeisesti ainakin sen, miksi nyt kerrankin, kun olisi oikein syykin, saan bussin invapaikalla istuessani ohikulkijoilta osakseni ainoastaan vihaisia mulkaisuja. No, kostan sitten joskus tukkimalla sittarin maitohyllyn kirkuvalla kekaralla aseistetulla hyökkäysvaunulla. Just because I can.

Ja jotta noilla narsismiotoksilla olisi edes jokin etäisesti hyväksyttävä syy olla osa tätä merkintää totean, että Kapp Ahlista kympillä bongattu mummomekko singahti heti ostohetkellään lempivaatteideni kärkikastiin. Mummomekon kaveriksi oli aivan pakko laittaa kaulaan ketjussa killuva kullertava mummokello, jonka sain kuin sainkin heräämään kuolleista (eli käymään) pienen äherryksen jälkeen. Kul-kultakellon kaveriksi oli taas pakko parittaa kul-kullankeltaiset sukkahousut, jotka kuuluvat syksyyn yhtä tiukasti kuin raivotuttavan viisto kul-keltainen auringonvalo ikään. Ja nuo mammalta elävältäperityt säärystimet nyt vain ovat lämpimät (ja kaikessa parikymmenvuotisessa akryyliydessään hämmentävän nypyttömät).

Höhö. Olenpas mä tänään hauska. I'll get me coat.

.

Hyökkäävä kissa

.
Kikkailua sunnuntain kunniaksi :D.

Gickr.com

.

Tee ite parempaa

.

Tavoitteenani ei suinkaan ole tehdä Muodin huipulle sarjan ruotimisesta mitään jokaperjantaista huvia, mutta jos nyt vielä vähän jauhaisin aiheesta. Olin viime kertaisista asuista montaa mieltä ja ehkä vähän turhankin kriittinen välillä. Ajattelin huvikseni asettaa itseni suunnittelijoiden asemaan ja pikaluonnostella tehtävänannon perusteella jonkinlaisen asun ennen kilpailijoiden asujen näkemistä. Kun kerran tiedän kaiken paremmin, osaan varmaankin vetää ihan lonkalta aivan huippudisainit kehiin, vai kuinka?

No ei.

Suunnittelijoille annettiin tehtäväksi tehdä asu lastenhoitajalle. Sutkuttelin pikapikaa kasaan kyhäelmän, joka näyttää tältä:

(Kuvasta tuli ärsyttävän suttuinen ja huonolaatunen... mur.)

Saatuani työn valmiiksi kuulin loputkin haasteesta: vaate tulisi valmistaa sateenvarjoista napatuista kankaista, ja luovuutta ei saanut säästellä. Ou shit. Toisin sanoen olisin tosipaikan tullen itkenyt hiljaa jossain nurkassa ja saanut ainakin luonnoksen perusteella aikaan viritelmän, joka olisi ollut muihin verrattuna aivan tappavan tylsä.

Todellisuudessa olisin varmaankin muokannut luonnosta materiaalien ehdoilla ja päätynyt hieman samantyylisiin palapelivirityksiin kuin muutkin kilpailijat. Mahdollisesta lopputuloksesta on siis vaikea sanoa mitään. Nykyisen luonnoksen pohjana käytin pientä muistilistaa, jonka muodostui mielessäni välittömästi:

- Käyttövaate
- Ei-avonainen (lasten kanssa kun toimitaan)
- Helppo pukea, riisua ja pestä
- Tumma väri, jottei lika näy (ei kuitenkaan liian synkkä)
- Ei naruja, rimpsuja, röyhelöitä, koska ne tarttuvat kiinni
- Väljä
- Taskut!

Ja kriteerien lopputuleman näittekin jo. Shortsihaalari oli mielestäni ainoa sopiva vaihtoehto, koska se yllä voi tehdä melkein mitä vain. Kritisoin viime kerralla muutaman kilpailijan asua mm. liian veromodamaiseksi, ja kuinka ollakaan, oma viritykseni välittää mielestäni ihan samaa fiilistä. Tuo taskuhomma on niinikään jo aika nähty juttu. Enpä siis väitä, että tuossa kisassa pärjääminen olisi millään tavalla helppoa.

Mitä itse kilpailijoiden asuihin tulee, niin olin ihan positiivisesti yllättynyt. Jopa Hely oli onnistunut luomaan jotain trendikästä. Mert jatkoi tutulla turvallisella röyhelömekkolinjallaan (blah) ja Olgan työ kuului yllättäen tällä kertaa lemppareihini. Tuomarit tulkitsivat tehtävänantoa mielestäni aika väljästi, mutta ehkä se sallitaan. Marian työ sai kritiikkiä osakseen, mutta veikkaan sen johtuneen tavasta, jolla takki oli puettu mallin ylle. Takin säädettävistä hihoista toinen oli jätetty pitkäksi ja toinen vedetty ylös lyhyeksi, jolloin lopputulos näytti väärällä tavalla vinolta ja vinksahtaneelta. Ja needless to say, Antti A:n mekko ei mua miellyttänyt, ei vaikka mies kovasti olikin toista mieltä.

Kilpailijoiden asukuvat voitte kurkkia täältä.

.

Palkittu

.
Kjääk. Olen saanut blogitunnustuksen peräti neljältä (!) ihmiseltä. Varokaa, tää nousee vielä hattuun. Boobettes heitti prenikalla, jonka kylkiäisenä sen saaja haastettiin paljastamaan viisi itselleen tärkeää asiaa.

Midin tärkeät:
1. Mies
2. Kissat
3. Koti
4. Ystävät
5. Luovuus

Seuraava midali puolestaan odotti minua sekä Fudgen, että Keijukorennon blogeissa (ja kappas vain, Lovely Frogkin sen vielä parahiksi ehti laittamaan :D) :

Tämän mitalin saaja velvoitettiin kertomaan 7 asiaa itsestään. Vaikeaksi meni, mutta yritin keksiä asioita, joita ette ehkä olisi jo kuulleet.

7 asiaa Midistä:

♥ En voisi koskaan laittaa blogiini kuvaa varpaistani. Varvaskuvat ovat lähes sataprosenttisesti ällöttäviä, enkä pysty katselemaan edes pedikyyriotoksia (ellei hlöllä ole sitten aivan uskomattoman täydelliset missivarpaat). Livenä ihmisten varpaat eivät taas ällötä yhtään. Outoa.

♥ En voi sietää, jos napaani kosketaan. Saan oikeasti slaagin, jos joku edes yrittää.

♥ Rakastan Earl Grey -teetä. Kun olin lapsi, oli mummollani tapana herätä aamuisin kukonlaulun aikaan hääräämään keittiössä. Nousin usein samaan aikaan ylös ihan vain päästäkseni juomaan aamuteetä mummon kanssa kaksistaan. Aamupalan virkaa toimitti yleensä pakastimesta kaivettu jäinen pulla, jonka kyytipoikana ryystin "keltaista teetä" ja kuuntelin samalla mummon tarinoita pihalla asuvista linnuista ja oravista.

♥ Muuttaessani lapsena pohjoisesta pois, puhuin todella vahvaa peräpohjan murretta (eli sitä klassista jänkhä-murretta). Etelän ihmiset naureskelivat puhetyylilleni, minkä seurauksena opettelin siitä eroon mahdollisimman nopeasti. Nykyään olen todella harmissani tämän piirteen puuttumisesta. Tämänhetkinen puhetyylini on niin neutraali, että monet sanovat, ettei siitä voi mitenkään päätellä, mistä päin suomea olen kotoisin. Se on sääli.

♥ Pelkään korkeita paikkoja. Ristiriitaista kyllä, rakastan lentämistä ja voisin kyllä esim. hypätä laskuvarjolla tandem-hypyn. Pahimpia paikkoja eivät siis suinkaan ole korkeat tornit tai muut vastaavat, vaan korkeat paikat, joissa on matalat kaiteet tai jotka ovat yleensä ottaen vain huteria. Tavalliset tikapuutkin siis täyttävät tämän määritelmän ;D. Ja kyseessä ei siis ole mikään pieni pelko, vaan potentiaalinen pakokauhu...

♥ Olen esiintynyt joitain vuosia sitten eräässä YLE:n makasiiniohjelmassa. Hölötystäni on myös voinut kuulla radiosta ja pärstääni ihailla lehdistä. Varttini feiminä on siis jo käytetty. Ja kysehän oli toki niistä suomen suurimmista silikoneista. Olioli.

♥ Ja loppuun asia, jolle jaksan revetä kerta toisensa jälkeen: olen (etäistä) sukua Antti Tuiskulle. Word. Ikinä en tosin ole jamppaa tavannut.

Kiitän palkintojen antajia mitä nöyrimmästi ja lupaan säilöä niitä iäisyyksiin asti kovalevylläni muiden prenikoiden rinnalla :). Lopuksi otan vielä käsittelyyn tämän sivupalkissakin komeilleen huuruavan hotin pehmisviirin:

Kyseessä on siis Tiitin ihan omin käsin ite muotoilema tuotos, joka myönnettiin omaehtoisesti kaikille, jotka tunnustavat pitävänsä paskablogia. Kunniamerkki pääsi hetkeksi sivupalkkiin framille, koska se oli vaan niin hiAno. (Ja kiteyttää tämän sekameteliblogin ihan täysin, mikä tietysti on pieni bonus.) Muutoinhan en ole tavannut merkkejä itselleni blogiin esille kerätä, sillä daideellinen silmäni ahistuu liiasta krumeluurista.

Nyt yritän keksiä itselleni järjellistä tekemistä. Kuulen jostain kaukaisuudesta pientä murinaa ja sähinäntapaista, ja sehän merkitsee ainoastaan sitä, että meillä on jälleen yökylässä pieni harmaa tabbykissa. Kuten aina, Kaveri on niin kaveria mirriä kohtaan ja Luumu taas haluaisi vain istua tulokkaan tainnoksiin.

Huoh.

(Nuori Kake ja yksi parhaimmista biiseistä ever ♥)

.

Nah kapalala ukku

.

Leikitään, että otsikko on jotain jänskäävänskää inuitikieltä. Suomeksi se tarkoittaa, että joo olin vähän törppö, mutta tuli hyvä mieli.

Asos


Diesel (Kuvat Asos)


Yoox & Asos

Koska Ellos pihistelee edelleen saappaitani itsellään, päätin kostaa. Pökälepostin lähettämisen sijaan päätin olla niin sanotusti hieman tyylikkäämpi (vaikka tuosta on kyllä vaikea parantaa), ja kostaa mieluummin hienovaraisen älykköpottuilun välityksellä. Mikään ei tunnetusti satuta enemmän kuin tarkkaan paikkaan kohdistettu ja sarkasmin myrkyllä kuorrutettu piikki, non?

Päätin siis ronskien otteiden sijaan antaa takaisin sillä ainoalla tavalla, millä asiakas voi kaupalle kostaa: asioimalla muualla. Kyllä, tämä on hyvin älykäs kostometodi ja olen hyvin ylpeä sen keksimisestä. Kuten huomaatte, kokosin yläpuolelle melko kattavan arsenaalin erinnäisiä nahkapalalaukkuja, joiden välillä pähkäilin hyvän tovin. Kriteerini olivat jälleen kerran vähäiset, mutta tiukat:

Nahkaa. Paloja. Ei mustaa. Mieluiten ruskeaa. Ja niitähän löytyi. (Jos ei lasketa sitä, että Dieselit ovat äktaa PU:ta...)

Ah. Kylläpä sitten kirveltäisi, kun luottokantamegajeejee-asiakas, jota oikein etunimeltä kirjeissä puhutellaan, tilaisikin kantisliikkeensä (köh) sijaan laukkunsa jostain aivan muualta. Kyllä ottaisi päähän, niinkerta. Aivan itkua vääntäisivät ja polvillaan pyytelisivät anteeksi, niinkerta.

Uhoamisen jälkeen menin Elloksen sivuille ja klikkasin ostoskoriini tämän väskyn:

Olen aivan varma, että ne saappaitani hautovat ilkimykset ymmärtävät toimintani taakse kätkeytyvän syvän ironian.

.