.
Hello murut, mitä kuuluu? Mulle ei kuulu mitään. Taivas on harmaa, velvollisuudet velvoittaa. Kivuuksiin ei jaksamista eikä pystymistä, kiitos temppuilevan selkäruotoni. Omistan kolmet housut jotka mahtuvat päälle, ne ovat kaikki pyykissä. Ei asukuvia tänään. Eikä muuten koko loppuviikollakaan, sillä tomumajani vaihtaa leveyspiiriä kelpo harppauksen pohjoisemmaksi. Vai vaihtaako, sekin on vielä epäselvää. Ehkä sen jälkeen on jaksamista ja kivuuksien kerrontaa. Ehkä palaan kotiin poronkarvaisten joulukoristusten kanssa mutta toivottavasti (ja luultavasti) en. Kuolleet karvat on vistoja. Melkein yhtä ällöjä kuin kuin kuolleet höyhenet ja niistä tehdyt iltalaukut. Laukku ei osaa lentää eikä se tarvitse höyheniä. Nenääni haisee ikkunakitti ja se muistuttaa siitä, missä vietän seuraavat pari tuntia. No rest for the wicked or the raskautuneet, sattui selkään tai ei.
Viime päivien suurimmat adrenaliinipiikit olen saanut lukemalla H1N1-aiheisia keskusteluja ja harmittelemalla sitä, etten ole vielä gradunkirjoitusvaiheessa. Tutkimusaineistosta ei ainakaan olisi pulaa. Ei ihmekään että kansa on kaaoksessa, jos ihmisten lähdekritiikin taso on oikeasti sitä luokkaa kuin näyttää olevan.
Oma vinkkini pöpöjä ja rokotuksia pelkääville on seuraava: Ottaa slipoverin... eikun foliohatun pooois ja hengittää syvään. Sitten ottaa aivon käteen, panee netin kiinni ja ajattelee ihan ite, ihan omilla pikku aivoilla. Naapurin horoskooppeihin ja enkeleihin uskovalla hypokondrikko-Mirkulla on toki myös aivot, mutta käytä silti omiasi, jooko. Vaihtoehtoja on tasan kaksi:
a. Ota rokotus ja kärsi seuraukset
b. Älä ota rokotusta ja kärsi seuraukset
Toisin sanoen tervetuloa valintojen maailmaan. Kukaan ei tiedä ihan sataprosenttisen varmasti, mitä kannattaa tehdä tai kuka on oikeassa. Kyse on lähinnä siitä, minkä valinnan kanssa juuri sinä urpo siellä pystyt loppuelämäsi elämään. On olemassa riski, että valitset väärin, mutta älä huoli, olet tuskin ainoa. Elämä on. Varmaa on ainoastaan se, että se foliohattu ei kuolemalta suojaa, eikä rokote takaa ikuista elämää.
JA ennen kuin kukaan kysyy niin tiedoksi, että mä en aio keskustella omasta henk. koht. rokotekannastani tai valinnoistani täällä. Hakekaa vertaishysterianne muualta. Sen sijaan jok'ikinen wikilinkkien tai mutuhöpinöiden kommenttiboksiin linkkaaja naulataan otsanahasta seinään ja hyödynnetään käytettyjen rokoteneulojen tikkataulualustana. Alan pikkuhiljaa olla vakuuttunut siitä, että koko sikainfluenssa on pelkkä evoluution julma kikka saada kaikki turhimmat kananaivot stressaamaan itsensä hengiltä maailmaa ja allekirjoittanutta rasittamasta.
Terveisin ihan helvetin ärtynyt ja tylsiintynyt känkkäränkkä.

5 kissaa kehdossa:
Mitäh, onko joku muukin tosiaan kyllästynyt tähän aiheeseen!?;p Henk.koht. uskon, että luonnonvalinta päättää selviänkö tästä kaameasta ajasta ihan omin voimin vai oonko niin turha tapaus, että viikatemies tekee musta kotiorjansa. Mä vihaan piikkejä enemmän kuin veltoksi vetävää kuumetta ja kolotusta, joten siitä voi päätellä aionko lähteä mukiloitavaksi pakkasessa kiemurtelevaan jonoon vai ootanko kotona hiljaa ittekseen miten äij...muijan käy.
Mä taas koen kamalaa rokotuskateuttta koska mä en ole raskaana ja sen lisäksi olen liian vanha enkä tarpeeksi sairas saamaan piikkiä. Ja oikeasti haluaisin sen koska ilman vakituista astmalääkitystä saan joka ainoasta flunssasta inhottavia jälkitauteja. Joku on siis päättänyt että minua ei tarvita.
Wuhuu, asiaa! Kaikki me kuolemme pian ja niin pois päin, toisille se pian on enemmän pian kuin toisille, ja montako kuolee joka vuosi mihinsattuuräkätautiin ilman että siinä influenssan edessä on sitä sikaa. Jokainen tosiaan tekee omat ratkaisunsa rokotteen suhteen, ja se on hyvä se (toiset sitä todellakin tarvii enemmän ku toiset), mutta miksi hitossa koko touhusta on pitänyt alkaa elämöimään niin pirusti. Eikö tässä oo kohta menny jo vuosi kun ensimmäisen kerran tuosta taudista keuhkottiin?
Ei juma, tää oli ehkä häröin postaus sulta ikinä. En tajunnut puoliakaan. Ja kyllä, H1N1 tulee korvista. Ei jaksa enää lukea tai kuunnella yhtäkään uutista koko aiheesta, ampukaa joku niin tulee loppu äkkiä eikä tarvi kitua.
Niin kun se olisikin niin helppoa että pitäisi vaan päättää omasta rokotuksestaan, mutta kun pitäisi päättää ottaako omalle lapselle rokotuksen vai ei. Siinä vasta pohdittavaa.
Lähetä kommentti