7.10.2009

Terkkuja ompelimosta!

.

Kissankehdossa on ollut hiljaista pari päivää. Mistä se voisi johtua?

Vihjeitä:

CRW_3909-1

CRW_3903-1

Eikö aukene?

CRW_3902-1

CRW_3901-1

Spätsit eli nilkkaimethan ne siinä. Tai tarkemmin sanottuna nilkkain, sillä sen pari makaa vielä ompelupöydällä. En vain (varsin tyypillistä) kärsimättömyyttäni malttanut olla esittelemättä valmistunutta yksilöä välittömästi.

Olen aivan haltioissani noista. Materiaalivalintani (paksu mokka ja joku jämäkangas) eivät olleet valmistusteknisesti parhaimmat mahdolliset, joten uuden parin tekeminen on välttämätöntä. (Sanoi addikti...) Hölmöt työtavat ja epätäydellinen työnjälki ärsyttävät myös näin jälkikäteen aivan hirveästi. Vaatteiden ensiversiot ovat yleensä aina kohdallani aivan vastaavaa soheltamista, joten ei mitään uutta auringon alla... Ja tarvitseeko edes sanoa, että kaavoituskin vei oman aikansa ja sitäkin voisi vielä hioa.

Voi hyvin olla, että ompelukone syrjäyttää tietokoneen loppuviikollakin. Vastapainoksi saatte (toivon mukaan) ihailla spätsejä jatkossakin. Kerta kiellon päälle, eli sivuprofiili (ja hintalappu, joka ei irtoa kirveelläkään):


Terkuin nimimerkki Ompeleminen ei ole hetkeen ollut näin mukavaa.

Kaiken muun hyvän lisäksi saatan saada spätsitehtaani täydennykseksi ihka oman kolmisyöttävän teollisuuskoneen! Wihii!
.

10 kissaa kehdossa:

Majayna kirjoitti...

Vautsi miten hienot! Vasta pari päivää sitte kattelin netistä jonku tekemiä nilkkaimia, ja mietin että pitäs kokeilla itekki tehä. Yli vuosi sitte jo katoin koulussa jotain lehteä jossa oli jonkunlainen ohjeki noiden tekemiseen. Noita ku tekee erilaisia niin saa periaatteessa monet kengät :)
Ja teollisuuskone, uuh. Sillähän noita surauttaa äkkiä :)

Jenni kirjoitti...

Oh, vau, yleisö kohahtaa. Toiset ne osaa! Kateeks käy.

Ilona kirjoitti...

Hienot! Saisikohan sitä itse valmiiksi edes ne kaikki puolivalmiit ompelustyöt, jotka on odottaneet vuoden verran (ja aika ajoin joku niistä vähän etenee kunnes unohtuu taas)...

Rhia kirjoitti...

Ooh la laa! Olen haaveillut omien spätsien teosta jo jonkin aikaa mutta muut kiireet aina tahtoo mennä kaiken luovan edelle. Upealta tuo näyttää oletetuista "ompeluvirheistä" huolimatta ja minusta materiaalivalinnat näyttää tänne päin varsin oiville! Ja onnittelut tulevalle teollisuuskoneen omistajalle! On ne vaan niin mahtavia vehkeitä.

Norppis kirjoitti...

Vautsi! aivan mahtavat! Teollisuuskone on unelmana täälläkin, sen kanssa kaikki olisi helpompaa!

Hepa-Neiti kirjoitti...

Voi vaude miten hienot!!! Vitsi oon superkade!! Tee noita kasapäin ja myy mulleki :)

Annabella kirjoitti...

Ouu ompa hienot ! mäki haluun tommoset :)

Mirka kirjoitti...

Henkeni taisi juuri salpaantua. Upeaa jälkeä!

agridulce kirjoitti...

VOU!

Midinetti kirjoitti...

Majayna: Noh, se teollisuuskone on ilmeisesti joku vähän vanhanpuoleinen malli, toivottavasti toimii. Mä en ole nähnyt nilkkainohjeita missään. Valmiit kaavat ois helpottanu hommaa huomattavasti.

Jenni: Osaa joo, mutta kone ei oikein taho ommella tota mokkaa...:(

Ilona: NO sanos muuta. Mä olen erittäin pahamainen ompelija, sillä en vaan osaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan :D

Rhia: Joo kiitti :). Mä olen ihan hirveä nillittäjä mitä vinonauhan ompeluun tulee, olen nimittäin ihan megahuono siinä... Noiden isoin vika on nuo nauhojen päät, niistä kun tuli ihan siistit muttä vähän liian paksut mollukat kummiski. Puhumattakaan siitä, ettei toi mun taviskone ompele mokkaa ilman hyppytikkiä. Sitä teollisuuskonetta odotellessa...

Norppis: No todellakin ois, sais nuokin spätsit edes joskus valmiiksi :D

Hepa-Neiti: Takaan, että jos keksin noiden tekemiseen nykyistä helpomman tavan, niin eiköhän niitä myyntiinkin riitä :D

Annabella: Kiitti :D

Mirka: Haha, kiitos :D

agridulce: :D