23.10.2009

Muodin huipulle - nelosjakso

.
Huh, kulunut viikko on ollut sarjassamme sitä luokkaa, etten ole juuri koneella ehtinyt nyhjäämään. Viikonloppu vaikuttaisi olevan samaa kaliiberia mutta niin kiire ei onneksi sentään ole, ettenkö ehtisi tuomaroimaan Muodin Huipulle -sarjan tämänviikkoisiakin tuotoksia. Tällä viikolla teemana oli valmistaa asu rohkealle naiselle neulepaitoja kierrättämällä - varsin herkullinen aihepiiri siis, ainakin kaltaiselleni kierrätysfanille.

1. Mert ja voittaja-asu


Pidän tästä asusta, ainakin pääpiirteittäin. Nyöritetty bolero on kerrassaan upea ja yleensäkin tuon asun yläosa herätti ihan pienen hingun tuhota jokin reikäneulepaita ihan vain kokeilumielessä... Mekon alaosa taas ei sitten oikein sykähdytäkään. Repiminen ja raastaminen on toki trendikästä ja päivän sana tällä hetkellä, mutta mielestäni helma olisi toiminut ilman noita reikiäkin oikein erinomaisesti. Olen ollut tähän mennessä tuomariston kanssa aina eri mieltä voittajaehdokkaasta, eikä tämäkään kerta ole poikkeus...


2. Olga

... olisin nimittäin suonut voiton tällä kertaa Olgalle. Mekon jyrkät, selkeät linjat ja kiiltävän nahan (?), herkän pitsin ja pehmeän neuloksen yhdistelmä toimii. Voin oikeastaan ensimmäistä kertaa sanoa pitäväni jostain asusta täysin varauksettomasti. En osaa sanoa muuta, tykkään!


3. Mirkka

Mirkan asussa on paljon hyvää. Pidän materiaalivalinnoista ja niiden pinnoista. Harmaan neuloksen käsintehty korinpohjapunos on loistava. Jokin kuitenkin tökkii. Tuo tuomaristonkin kritisoima vaippahousumainen läpyskä on oikeastaan aika kökkö. Muutenkin asussa on jollain tasolla vähän liikaa tietyntyyppistä, puoliväkisin kokoon kursittua frankenstein-fiilinkiä. Ehkäpä hajanainen yleisvaikutelma olisi parantunut, jos jotain vaatteen osaa olisi selkeästi liioiteltu ja korostettu? Nyt epäsymmetria vaikuttaa vähän vahingolta.


4. Maria

Täytyy todeta, että olen Antti A:n kanssa aivan samoilla linjoilla Jaakko Selinin mentorihöpinöistä. Minun alati oikeassa oleva ja kerrassaan täydellinen värisilmäni ei nähnyt yhtään mitään vikaa Marian valitsemissa väreissä - päinvastoin. Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikenlaisilla värioppisäännöillä voi paiskata vaikka... noh, jaakkoseliniä, mikäli vaatteen muotoilu ja muut tekijät antavat pienen värikkailun myöten. Ja jos vaate on kerran koottu vanhoista villapaidoista, niin kai sen kuuluu myös vähän näyttää siltä? Itse asusta en keksi tällä erää kauheasti sanottavaa. Pidän siitä kyllä, mutta mitään suuria tunteita se ei herätä suuntaan eikä toiseen. Helman taskuyksityiskohta on erityisesti mieleeni. (Kandee tsekata maikkarin sivuilta yksityiskohtakuvat.)


5. Laura

Pih. Povasin Lauran lähtöpasseja jo pari ohjelmaa sitten, mutta nainen vain porskuttaa. Tämänkertainen mekko oli mielestäni karvan verran liian lyhyt. Värivalinnat ovat kyllä onnistuneet, mutten osaa tästäkään asusta sanoa muuten oikein mitään... ja se sanookin kaiken, vai?


5. Katri

Olin tuomariston kommenttien perusteella aivan varma, että Katri vie potin tälläkin kertaa. Mekko oli aika valmiin oloinen ja pidin siitä, että siinä oli käytetty eri elementtejä varsin säästeliäästi. Näyttävät materiaalit ja pintakäsittelyt puhuvat puolestaan, niin kuin pitääkin. Takakappaleella keikkunut arseruusu oli vähän liikaa omastakin mielestäni... sen vuoksi asun etu- ja takakappaleet olivat jotenkin eri maailmoista. Etuosa on moderni ja villi, takaosa taas vähän vanhanaikainen ja jotenkin barbiemainen.


6. Jarno

Merkillistä, miten jotkut asut näyttävät paremmilta itse ohjelmassa kuin valokuvissa. Jarnon asussa oli mielenkiintoisia pintoja, ja erityispisteet annan takakappaleen keltaisille ruusukkeille. Helman peplum-hörhökkeitä olisi kernaasti voinut vähän korostaakin, jotta siluettiin olisi saatu vähän enemmän jytyä. Kaikessa simppeliydessään kuitenkin pidin tästä.


7. Hely

Kuka haluaisi työskennellä Helyn kanssa jonkun ryhmäproggiksen merkeissä, nyt käsi ylös hep?! Aika hissua. Harvoin on tositeeveen historiassa nähty niin marttyyrin oloista heikointa lenkkiä kuin Hely tippumisensa jälkeen. Ja sanon uudestaan sen, mitä sanoin jo ensimmäistä kertaa Helyn työtä kommentoidessani: laadukasta ja hyvin tehtyä, mutta niin nähtyä, niin ysäriä. Niin Novitan neuleohjeista repäistyä. Niin ei-tätä-päivää. Tästä vähän pörrölankaa koukulle ja suitsait ah-niin-ihanat frillat pikkujouluhoroasun kylkeen. Nöy, nöy, nöyyyyy... Kiitti ja hei vaan.


8. Antti P.

Tässä olisi kyllä ollut Helylle hyvä vaihtoehto tippujaksi. En osaa perustella, tämä on vain tylsä.


9. Antti A.

Tällä kertaa pidin Antin luomuksesta, vaikka se edustaakin sitä samaa promdress-linjaa, mitä ollaan nähty ohjelmassa jo aika monta kertaa. En ole oikein varma, pitäisikö Antin yltiöitsevarmaa linjaa kehua vai haukkua... Toisaalta olen sitä mieltä, että terve itsekehu ja itsevarmuus on vain hyvästä, se ajaa eteenpäin eikä se ole keneltäkään pois. Toisaalta välillä mietin, että osaako mies nähdä itsevarmuudeltaan ollenkaan omia heikkouksiaan.

Samaten jaksan huvittua siitä työnlaatu-my-ass-mä-olen-daideilija-asenteesta. Se nimittäin muistuttaa hyvin vahvasti omaa asennettani opiskellessani vaatetusalaa ekoja vuosia... ja kuinka ollakaan, sain asenteestani aika kovasti pyyhkeitä. Työn laadulla on väliä. Se vaan niinqu menee niin, vaikka ois kuinka daideilija. SRY. Lyhyesti sanottuna kukaan ei osta sun juttuu, jos sen toteutus kusee. Ei, vaikka se ois kuin ihkuihkuhyvä.


Mitäs fiiliksiä tämänkertainen jakso teissä herätti? Muistakaa myös kurkkia lisäkuvat maikkarin sivuilta, en millään jaksa laittaa niitä kaikkia tänne.

(Ps. Ja vastaan kyllä rästikommentteihin ihanhetikohtapian. Eli heti kunhan vaan ehin :D.)

(Pps. Löysin kirppikseltä ihan huippujutun ja sain mamman vintinkätköistä toisen! Maltan tuskin odottaa, että pääsen ihkuttamaan niitä ♥♥♥.)
.

12 kissaa kehdossa:

i'm lacking kirjoitti...

Mä tykkäsin Antti A:n ja Antti P:n puvuista. Lauran asusta en taas pitänyt, siinä oli mun mielestä ihan liikaa kaikkea eikä ollut muutenkaan makuuni.

Rhia kirjoitti...

Mun kaksi suosikkia oli Mert ja Katri, eiku Marja siis vai mikä se nyt oli... no se valkonen ruusuperse jossa oli mustia hörsylöitä roikkumassa. Jotenkin vaan tykkäsin siitä ruususta siellä takana koska ilman sitä se olis ollu ihan liian tavis. Kun noita roikkuvia juttuja nyt vaan on nähty jo niiiiiiiiin paljo. Ensimmäistä kertaa pidin Antti A:n asennetta hauskana, tähän asti se on ollu musta vaan lähinnä ärsyttävä. Enkä voi käsittää että nelikymppinen Hely, käyttäytyi kuin pikkukakara "en varmana sano kellekään heippa vaan meen pihalle murjottamaan ja seison kädet puuskassa sanoi Selin mitä hyvänsä. Haistakoon paska kaikki"... Hohhoijaa, kotio kasvamaan tommoset.

Outi kirjoitti...

Mainio jakso! Mielenkiintoista oli se ettei kovinkaan moni ollut työskennellyt neuleen kanssa aiemmin, mutta muutamat (Mert, Katri, Laura, Jarno ja Olga) hallitsivat materiaalin hyvin. Se on hyvän suunnittelijan merkki! Hyvä hyvä!! On haasteellista luoda vaatetta materiaalista, jota ei pysty ostamaan mieleisessään värissä metrikaupalla. Tiputuskin osui juuri oikeaan paikkaan. Suunnittelija ei tee mitään taidolla jos ei ole (designin) näkemystä ja päinvastoin. Ärsyttää tollaiset kiukuttelijat.

Sen verran kyllä antaisin Maikkarille pyyhkeitä, että sarjan leikkaus ja editointo on aivan hanurista. Realitylle uskollisesti keskitytään liikaa draamaan (mikä on tässä sarjassa mielestäni toisarvoinen seikka) eikä esitellä tarpeeksi ja tasapuolisesti kaikkien kilpailijoiden töiden suunnittelua ja toteutusta. Osan töistä näkee vasta catwalkilla. Ja ne Selinin selitykset.. Todella huvittavia. Ymmärrän täysin kilpailijoiden turhautumisen. Kunnon kritiikkiä ja rakentavia kommentteja! Ei aina negatiivista palautetta.

Tim Gun:a siteeraten, Make it work! :)

i'm lacking kirjoitti...

Olen kyllä Rhian kanssa samaa mieltä. Olin ihan järkyttynyt Helyn kielenkäytöstä kun Mert vahingossa vähän "heitti" kahvia sen päälle. Ja muutenkin siinä lopussa kun se sano, että toiset on olleet paskoja sitä kohtaan sen jälkeen kun hän vaihto mallia. Koko ajan vaan ihme minäminäminä -asenne. Ensin itse ollut toisia kohtaan koko ajan ilkee. Joo ja jotain sanoi myös että kasvaapahan nämä vähän O_o, aikuisempia noi muut mielestä oli. Anteeksi tää avautuminen :D.

Rhia kirjoitti...

Tuli mieleen Outin kommentista että muistelen Selinin sanoneen jossain haastattelussa että se yrittää välttää negatiivista kommentointia mutta ei se kyllä mitään rakentavaakaan ole sanonut toisin kuin Tim Gunn, joka on mun ehdoton lemppari! Mut eihän se osannu sanoa muuta kuin että se on nyt huolestunut että sä oot kuule putoamisvaarassa?! Siis häh! Olis ny antanu jotain vinkkejä miten parantaa esim kuten Antti A sanoi: siis jotain neuvoja ompelujäljen parantamiseen tms.
Kuulostaa välillä ihan sille että ne on suurinpiirtein suomentanu suoraan alkuperäsestä formaatista jotain lauseita.

Salka kirjoitti...

Olgan mekko on minunkin suosikki tämän kertaisista! Voisin harkita sellaisen ostamista, jos kaupassa vastaan tulisi :)

Kirahvi kirjoitti...

Kiitokset kun tulit tekemään tämän postauksen kiireiltäsi! Oikein odotin tuomiotasi. :)

Antti A:n mekko on aika hauska, samoin Marian. Marian mekkoa voisin käyttää itsekin. Mutta tuo Olgan mekko! Oikeasti todella haluaisin sen, eikä mulla ole aavistustakaan, miten nuo laskokset tehdään, eli valitettavasti en voi kopioida sitä. :( Mekko on hauska ja aidosti käytettävä.

Tämä jakso inspiroi näkemään second hand -neuleet uudella tavalla.

Aki kirjoitti...

Helyn tippuminen oli ehkä tämän sarjan kohokohta? Mistään ei voida lypsää enää enempää draamaa..
Niimpä voitaisiinkin tosiaan keskittyä niihin asuihin hivenen enemmän.
Jaakko Selin ei myöskään ole mistään kotoisin, varsinkaan jos sitä(häntä) vertaa siihen originaalin sarjan mukavaan "setään"..
Ja loppuun Turku hehkutusta! Go Olga Go!

piiapauliina kirjoitti...

Täähän toimiikin oikein hyvin näin, että sä katsot jokaisen jakson ja kommentoit tänne, niin mä voin käydä täältä sitten aina vaan tarkistamassa tilanteen, kun unohdan itse aina katsoa ko. ohjelman :) .

Jatkan edelleen Olgan fanitusta ja iloitsen hiljaa sisimmässäni Helyn tippumisesta.

NinaV kirjoitti...

Olga porskuttaa! Alusta asti suosikkini.

Antti A kommentteineen ja suorine sanoineen on ohjelman kantava voima. Työnjälki hieman hirvittää.

Antti P on niiiiin symppis, hauska ja suorastaan flegmaattisella tavalla vallaton, etten soisi hänen putoavan.

Katri tekee omaa juttuaan ja olen pitänyt kovasti Katrin jokaisesta työstä.

Jarnon työnjälki on loisteliasta, jokainen työ voisi mennä suoraan tuotantoon ja myyntiin.

Siinä suosikkiviisikkoni. Muut kilpailijat minulle oikeastaan yhdentekeviä.

Anonyymi kirjoitti...

Musta se tuntui aiemmin aika naurettavalta, että muut vaan valittaa siitä kuinka Hely on biaatch koska sehän oli vaan niin tylsä! Mutta kyllähän se nyt käyttäytyi kun pikkulapsi kun muutkin alkoi pelata sen "peliä" ja lopulta koko eukko heitettiin pihalle. Kävi vaan sääliksi sitä sen valitsemaa mallia..:D En ylipäätään tajua lainkaan mitä tuollainen ihminen sarjassa teki. On varmasti stressaavaa ja kaikkea, mutta silti, huumorintaju ja käytöstavat, miten ois? Ja oisko tuollaiselle "hääpukusuunnittelijalle" (no kiddin..) oikeasti mitään hyötyä jostain muodinhuipulle-julkisuudesta? Virhe, sanon mä, nyt kaikille jäi vaan paska maku koko muijasta, joten alan vaihto taitaa olla Helyllä edessä...

Sarjassa kusee niin paljon muitakin juttuja, alkaen totaalisen ammattitaidottomasta jaakkoselinistä ja leikkauksesta siihen ihkuun pikku ekstraohjelmaan (onko maikkarilla yhtään tositelkkuohjelmaa jolla ei ole janne katajan juontamaa ekstraa?), mutta jääköön se nyt. Harmi vain, suunnitteluprosessista saisi kyllä niin paljon materiaalia oikeasti kiinnostavaan ja samalla dokumentti-tyyppisempään ohjelmaan. Vaatesuunnittelusta kiinnostuneita on kuitenkin aika paljon ja huonoa draamaa punkee kuitenkin joka tuutista niille jotka sitä haluaa.

Midinetti kirjoitti...

i'm lacking: Antti P:n asu on kyllä periaatteessa "ihan kiva", mutta se on jotenkin liian valmis erottuakseen joukosta :D. Jos tuotannollisesti ajattelee, on kyseinen tilkkumenetelmä varmasti parhaimpia tapoja kierrättää neuleita, siinä jää aika vähän hukkapaloja ja se on nopeaa. Mutta olisin kaivannut siihen jotain uutta kumminkin :)

Ja Helyn kiukkuilu oli tosi kummallista... muutenkin tosi helposti lähestyttävän oloinen ihminen, oikee asiakaspalvelija... not.

Rhia: Roikkuvat jutut on nähty juu, mutta tuota ruusumuotoa olisi jotenkin voitu tuoda etukappaleellekin vaikkapa vedosten tms. muodossa. Mua häiritsi se etu- ja takakappaleiden eriparisuus. Asplund on mun mielestä ihan hauska mielipiteineen, se ei turhia jännitä :D. Ja Hely... huoh...

Niin joo, tuli mieleen että jospas se Selin ei itsekään osaa ommella, eikä näin ollen osaa sanoa niihin asioihin juuta eikä jaata ;D

Outi: Hely edusti mun mielestä jo heti alusta lähtien kun näytettiin jotain sen luonnoksia ainoastaan käsityöläistä, mutta ei muotoilijaa. Tässä kisassa tarvitaan molempia aspekteja. Tuo draaman repiminen ihan tyhjästä on tosi häiritsevää - varsinkin kun ei tuolla ihan selvästi edes tapahdu mitään kauhean jännääjännää :D. Ja mä olisin varmaan kattonu silmät pyöreenä ja monttu auki sitä Seliniä ymmärtämättä yhtään, mitä se haluaa tai yrittää sanoa.

Salka: niin mäkin! Ihan huippuhieno viritys kyllä :)

Kirahvi: Kiva kuulla. Vähän ärsyttää se kun noita kilpailijoita on niin paljon, etten millään jaksa analysoida joka asua kovin tarkasti. Mä niin rakastan tota Olgan mekkoa! Pitäis kokeilla tehdä tuommoinen laskosjuttu kyllä, saattaa olla yllättävänkin yksinkertainen.

Aki: Totta. Ja musta tuntuu että nuo pahimma "draamat" nähdään aina ohjelman lopussa, kun näytetään seuraavan jakson tapahtumia... eikä siihen seuraavaan jaksoon jääkään sitten enää mitään näytettävää. Turha draamailu pois munkin mielestä.

piiapauliina: Haha :D. En mä lupaa joka jaksoa analysoida, muuten mun kone hajoais välittömästi tai tulisin heti kipeeks tai jotain ;D.

NinaV: Oon aika pitkälti samoilla linjoilla :). Musta Antti P on ulkoiselta olemukseltaan hauskasti erilainen, oikee muotisuunnittelijan vastakohta :D

Anonyymi: Mäkään en usko, että Helylle kauheasti oli etua tuosta ohjelmasta... ompelija kun asiakaspalvelijakin ainakin johonkin pisteeseen. Välillä tosin mietin, että kiukuttelikohan se vaan läpällä, mutta loppujen lopuksi aika ikävästihän tuo lähtiessäänkin käyttäytyi.

Mäkin haluaisin nähdä niiden ihmisten luonnoksia enemmän ja työvaiheita. Ja sitä ekstraa en yhden yrityksen jälkeen enää katsonut, koska siinä ei tuntunut olevan päätä eikä häntää.