Mitäs kysyitte...

.

Eilispostauksen kuvankäsittelyaihe nosti kommenttiboksissa esiin toiveita siitä, että paljastaisin hieman, miltä kuvat koneellani näyttävät suoraan kamerasta tullessaan. Ei tarvitse kahta kertaa käskeä (itseasiassa ei tarvitse kuin vihjata), sillä rakastan fotarointia ja jauhan siitä oikein mielelläni vaikka kokonaisen postauksen verran.

Taustaa aiheesta sen verran, että olen fotarin käytössä täysin itseoppinut, en tee hommaa duunikseni vaan puhtaasti harrastuksena. Olen äpästänyt koneen ääressä kiroillen lukemattomia tunteja, hakannut vuosikausia päätäni näppikseen ja menettänyt hermoni sataankiljoonaan kertaan, enkä vielä lähes kymmenen (!) vuoden jälkeenkään uskalla sanoa hallitsevani tuota ohjelmaa. Olen aina ja ikuisesti siinä luulossa, että kuka tahansa ammattikuvaaja tai graafikko nauraisi minut suohon, jos erehtyisin brassailemaan taidoillani tai väittämään, että osaisin jotain. Ei siis parane syyttää nöyryyden puutteesta. Tiedän, etten osaa.

En käytä Gimpiä, en ole koskaan edes kokeillut sitä. Sen sijaan käytän kuvien käsittelyyn nykyään lähes ainoastaan Adoben Photoshop Lightroomia, joka on tehty nimenomaan valokuvien käsittelyä varten. Perusphotaria käytän lähinnä kollaasien ja muiden leikkaa/liimaa -juttujen tekoon, sillä LR ei niihin sovellu.

Mutta niihin kuviin. Vasen on originelli, oikea käsitelty versio. Tällä kertaa kuvat voi (ja kannattaa) klikata isommaksi, jos niistä haluaa jotain selvää saada. Yritin valita esimerkeiksi mahdollisimman erilaisia tapauksia. En varsinaisesti ajatellut antaa mitään suoria tee näin -ohjeita, sillä lopputulos riippuu paljolti alkuperäisestä kuvasta, ja parhaiten tekemiseen oppii (tylsää kyllä) itse kokeilemalla. En myöskään voi mitenkään luetella kaikkia pikkujuttuja mitä kuville teen, sillä en vain voi muistaa kaikkea... itselleni esim. saturaation, terävyyden, valotuksen ja kontrastin säätäminen on selkäytimestä tuleva itsestäänselvyys, jonka teen joka kuvalle.


Perusjuttuja:

1. Rajaus

^ Ensivilkaisulta aivan totaalisen vahinkoräpsyn oloisestakin kuvasta saa blogikelpoisen fäshönotoksen ihan vain rajaamalla. Käytän itse tätä kikkaa varsin ahkerasti ;D.

2. Perussäädöt

^ Kaikissa kuvankäsittelyohjelmissa lienee jonkinlainen auto tone -säätö, jonka avulla voi määrittää kuvan perusasetukset kuntoon. (Näillä perussäädöillä siis viittaan lähinnä saturaatioon, kontrastiin ja valotukseen.) Itse välttelen tätä nappulaa kaikin mahdollisin tavoin, sillä lopputulos on yleensä vähintäänkin epäluonnollinen. Ylläolevaan meikkinäpsyyn se tosin sopii, sillä kukapa ei haluaisi virheettömän vaaleaa ihoa ja vihreitä silmiä. Yleensä skippaan auto tonen säätämällä kuvasta mm. levelsejä tai ihan vain valotusta ja valoja/varjoja.

3. Kuvaformaatti / Kuvaustilanne

Väitän, että 99% kamerankäyttäjistä ottaa kuvansa JPG-muodossa. Ylläoleva kuva kertoo selvin sanoin, miksi niin ei kannata tehdä. Vasemmanpuoleisen kissan viiksityyny on ns. palanut puhki, eli suomeksi sanottuna siinä ei erotu enää minkäänlaisia sävyeroja. JPG:stä eroja ei saa millään enää kaivettua esiin, sillä kyseessä on pakattu kuvaformaatti, josta kaikki "ylimääräiset" kuvatiedot on poistettu. RAW- eli raakakuvassa kaikki data on tallella pakkaamattomassa muodossa, joten kuvalle on sen ottamisenkin jälkeen mahdollista tehdä vielä vaikka mitä (vaikka voi se siltikin toki vielä palaa puhki, mutta pienemmällä todennäköisyydellä). Otan itse nykyään pelkkiä raakakuvia, sillä takaisin jiipekkeihin ei ole paluuta...

Toinen merkille pantava seikka ylläolevasta kuvasta on tilanne. Kuva on otettu melko pimeässä huoneessa, jonne paistava aurinko sattuu osumaan varsin metkasti kisun nassuun. Kannattaa siis kiinnittää huomiota valon laatuun ja suuntaan, ja valaistusoloihin yleensäkin - ne saattavat tuoda kuvaan yllättävää syvyyttä.


Fäshöniä, Fäshöniä...:

^ Yllä on pari hiljattain blogissakin näkynyttä kuvaa alkuperäisversioineen. Ylemmän kuvan juttuna oli muistaakseni lähinnä kontrastilla ja saturaatiolla leikkiminen, alemmassa taas pääpaino oli ylivalotuksessa ja varjojen esiin tuomisessa. Tapaan yleensä myös leikkiä kuvien valkotasapainolla ja eri värikanavien säädöillä... Alakuvassa olen muistaakseni "vaientanut" reilusti kaikkia muita värejä, paitsi vihreää.

Näin voimakas käsittely on puhtaasti makuasia - joidenkin mielestä se vain on halpaa kikkailua, joka syö kuvasta tarkkuutta. Omasta mielestäni rajoja voi vapaasti rikkoa siinä vaiheessa, kun tietää missä ne menevät. Ja tarvitseeko näiden blogikuvien aina niin realistisia ollakaan? Tunnelmia on mukavampi välittää.


Sitä kuuluisaa tekotaidetta, eli miten caccaa kiillotetaan:

^ Jep. Puhtaasti just sitä, miltä näyttääkin. Paskasta kuvastakin voi kaivaa esiin ihan hauskan ja julkaisukelpoisen version, jos vain osaa nähdä siinä potentiaalia. Mitään laatukamaa tällä tavalla ei saa aikaiseksi, mutta joskus kohina ja suttuisuus voivat toimia kiinnostavina visuaalisina elementteinä.


Ei näin:

Hienolla ja överillä kuvankäsittelyllä on aika häilyvä raja. On makuasia, miten sen haluaa nähdä. Olen omalla kohdallani huomannut, että jos kuva on valmiiksi epätarkka eikä sitä saa taipumaan edes tekotaiteeksi, on se syytä jättää julkaisematta tai vaihtoehtoisesti käsitellä hyvin minimaalisesti. Liian puhki valotettu ja saturaatiolla pilattu kuva on pahimmassa (ja hyvin monessa) tapauksessa ainoastaan mauton ja rakeinen suttu, joka näyttää viisivuotiaan tekemältä. Jos soppaan lisätään vielä kehno resoluutio, huono kamera ja joku fotarin ihku valmisfiltteri, on lopputulos kaukana hienosta.

Ja niillä ihkuilla valmisfilttereillä tarkoitan tietysti näitä:

^ Please. Just. Don't.


Noh, tän raamatun jälkeen kukaan ei ainakaan uskalla kysyä tästä aiheesta enää mitään ;D.

.