.
Katarimaria haastoi minut kuvaamaan kotoani löytyviä keltaisia / oransseja asioita. Pääni löi kirjaimellisesti tyhjää haasteen luettuani, sillä en ensi alkuun muistanut omistavani yhtään mitään keltaista tai oranssia, vaikka ne lempiväreihini kuuluvatkin. Mutta kuinka ollakaan, aurinkovärisiä asioita tuli sittenkin vastaan, kun maltoin kierrellä kotona hetken kamera kädessä. Tunsin oloni jopa hieman tyhmäksi, sillä olohuoneemme vallitseva väri on tällä hetkellä syvä oranssi, jota löytyy niin verhoista, seiniltä kuin sohvaltakin...
Aamuni alkoi aurinkoisissa ja kirpakoissa tunnelmissa:
Aamuni alkoi aurinkoisissa ja kirpakoissa tunnelmissa:
Kaupan appelsiinit osoittautuivat varsin kuiviksi ja puiseviksi, joten korvasin aplarit tällä kertaa verigreipeillä. Pidän happamista mauista, joten greippi ei tunnu yhtään liian kirpeältä. Päinvastoin - sillä lähtee aamu kivasti käyntiin. Aamupalaan kuului toki myös ruisleipä, mutta se oli kuvaushetkellä jo kadonnut tarjottimelta parempiin suihin. Indiskasta ostettu (ja kauan kaivattu) teekannu on kaltaiselleni teenkittaajalle oikea taivaan lahja.
Olohuoneen pöydällä kököttää epävärinen kokoelma tuikkulyhtyjä. Yksi niistä sattui olemaan oranssi.
Olohuoneessamme on, kuten sanottua, oranssit verhot. Olen tehnyt samasta kankaasta myös sohvatyynyjä. Kuvan vihreä-oranssi tyynykimara on varsin oiva esimerkki hieman kierosta värisilmästäni... normi väriopin mukaan tuossa kai pitäisi köllötellä hillityn oliivinvihreä tyyny. Blah.
Joka huoneesta löytyi jotain oranssihtavaa...
Kylppäri oli aika vahvasti marikuosinen. Pidän tuosta oranssista primavera-kankaasta, sillä siitä tulee mieleen juhannusjuhlat, kukkamekot, lierihatut, graavilohi, tilli ja uudet perunat... toisin sanoen kesä.
Ylläolevien lisäksi omistan muutaman satunnaisen keltaisen topin ja joitain keittiökippoja, mutta en katsonut niitä kuvaamisen arvoisiksi aarteiksi. Olohuoneen seinällä roikkuvassa taulussa on myös himppu oranssia, kuva siitä löytyy täältä. Eli löytyihän sitä oranssia, vaikka aluksi vähän epäilinkin :).
Ylläolevien lisäksi omistan muutaman satunnaisen keltaisen topin ja joitain keittiökippoja, mutta en katsonut niitä kuvaamisen arvoisiksi aarteiksi. Olohuoneen seinällä roikkuvassa taulussa on myös himppu oranssia, kuva siitä löytyy täältä. Eli löytyihän sitä oranssia, vaikka aluksi vähän epäilinkin :).
***
Tässä yhteydessä on hyvä vielä kiittää Anzia saamastani tunnustuksesta, josta olisi oikeasti pitänyt mainita jo tässä edellisessä haastepostauksessa. Olen nykyään niin huonomuistinen, että tällaiset kömmähdykset ovat enemmän kuin arkipäivää. Eli otan keksin iloisena vastaan ja harmittelen ainoastaan sitä, ettei meillä satu olemaan oikeita keksejä... mutta onneksi tänään on karkkipäivä ;D.

Ja loppuun vielä päivän iloinen kasaribiisi...
Oranssia päivää kaikille :D!
.








5 kissaa kehdossa:
Ole hyvä! :-)
Minäkin muuten syön greippejä aamulla, sitrushedelmällä lähtee päivä mukavasti käyntiin.
Minä sain just tuon saman teekannun synttärilahjaksi pari viikkoa sitten, se on just ihana! En oo kyllä vielä ottanut sitä käyttöön :)
Heh, meikä harrastaa kyllä väliin kans melkoista väriterroria, ja etenkin vastaväriterroria, wuhuu. :D Jaakkoselinit sais hepulit.
Sekosin noista pingviineistä, ihan hyvällä tavalla tosin! <3
Meilläkin on oranssia, niin olohuoneessa kuin astioissakin. :)
Anzi: Olepa hyvä. Ja niin totta, sitruksella lähtee aamu hyvin käyntiin!
Heli: Mä korkkasin tuon samantien :D. Ihana se kyllä on, ja ajaa asiansa moitteetta.
Anonyymi: Värioppia on hyvä osata, mutta ihan vaan siks, että sitä voi rikkoa ;D. Pingut on <3
visuaalisesti vaativa kottarainen: Oranssi on ihana, energisoiva väri. Ja näin talven tullen mukavan lämmittäväkin :)
Lähetä kommentti