Mitä hymykseni luulevat on anatominen ominaisuus

.

Voi juma. Harvoin sitä säikähtää omaa naamaansa kun sen valokuvasta näkee. Bye bye rusketus, hello olmi. Kaikkien truu taidekuvaajien tapaan päätin tällä kertaa nimetä otokseni. Vapise, Brotherus.

"Taikinanaaman sensuroitu paluu." (= Olen oikeasti supersexy, mutten näytä sitä teille.)

"Vilua ja melankoliaa perunakellarissa." (= Hukkasin avaimeni ja nukuin yön perunoiden päällä.)

"Oi katso Suomi, sun päiväs koittaa." (Feat. pelottava reisilihas ja natsitervehdys.)

"Kärpässienen makua ei voi väittää pahaksi, ellei ole maistanut sitä." (= Röyh.)

Olen viettänyt kuluneen viikon niinkin fäshöneissä tamineissa kuin addun verkkarit ja likainen toppi. Päätin sitten juhlistaa viikon puoliväliä (tai jotain...) pukeutumalla päästä varpaisiin hooämmään. Jei. Itseasiassa olen niin päivistä sekaisin, etten ole yhtään varma siitä, onko tänään edes keskiviikko. Ilmeisesti ei. Oli nyt sitten mikä päivä hyvänsä, olen vaihteeksi kohtuullisen energinen ja tarmokas. Asialla ei varmaankaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että Mies toi eilen kaupasta valkosuklaata ja laatikollisen Fazerin lakuja. Ihmismuumi approves.

Olen jostain syystä kovasti mieltynyt tuohon henkan siniseen trikoohameeseen. Sellaista yläosaa ei taida ollakaan, johon tuo ei sopisi. Normaalisti karsastamani sininen värikin tuntuu just eikä melkein täydelliseltä. Hameen voi vaihtoehtoisesti vetää lähes polviin asti tai pitää fiiliksestä riippuen ylhäällä vyötäröllä. Näitä täytyy saada lisää. Paita on äidin lahjoittama, ja alkukankeuden jälkeen fanitan sitäkin ihan kympillä. Omituista, miten jotkut aivan kertakaikkisen turhan näköiset massavaatteet tuntuvat niin omilta ja jotenkin... poikkeuksellisilta. Tarkemmin ajatellen tuossa ei oikeasti ole mitään järkeä :D.

Olen kesän aikana todennut, että suosikkivaatteeni ja niiden yhdistelmät perustuvat hyvin vähäisiin elementteihin. Ja ne elementit ovat oikeastaan hyvin, hyvin tavallisia. Tämä ajatus kirkastui itselleni oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun jouduin kesälomamatkalla turvautumaan kohtuulliseen suppeaan vaatevarastoon kahden viikon ajan. Olin - hämmästyttävää kyllä - onnistunut pakkaamaan mukaan juuri ne vaatteet, jotka olivat toisiinsa helpoimmin yhdistettävissä ja joista pidin eniten. Elättelen toiveita, että saisin dokumentoitua tuon ydinvaatekaappini keskeiset palat tänne blogiinkin, niin saattaisin saada jonkinlaisen käsityksen siitäkin, mitä jatkossa kannattaisi ostaa. Toivossa on hyvä elää.

Ja koska randomit kissakuvat ovat bloggaamisen suola (ja koska FB tökkii niin pahasti, ettei aikaa pääse tappamaan edes farmin perunoita poimimalla), on pakko laittaa tämä tänne:

En jostain tuntemattomasta syystä voi lakata nauramasta kun katson tuota kuvaa. En vain voi. Siinä jotenkin tiivistyy kaikki se, mitä kissat ajattelevat meistä.
.