Syyslehtiä ja ei-niin-kummia tapoja

Tästä viikosta tuleekin näemmä tavallista hieman kiireisempi. Toivottavasti ehdin kuitenkin bloginkin pariin välillä, sillä viekkarit iskevät varmasti välittömästi ;). Yleensä työnteko ja muut turhuudet eivät ole ehtineet olennaisen tielle, mutta ei sitä ikinä tiedä.

Tällä erää ajattelin vastata Neiti Lihavistolta saatuun haasteeseen. Koska pelkän tekstin katseleminen on kovin tylsää, höystän sitä hiljattain otetuilla pihakuvilla. Harmikseni sumupäivät ovat olleet harvassa tänä syksynä, ja edelliskerralla kameran akku sanoi tööt juuri kun olin päässyt kuvausvauhtiin. Voisinkin siis lähettää Suurelle Kurpitsalle toiveen, että sumua tänne kiitostack. Tää tahtois kuvata hienoja sumukuvia.







***

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Syön ruokani mieluusti kylmänä. Tarkoittaa siis lähinnä sellaisia eilispäivän tähteitä, joita on pidetty jääkaapissa. Jostain syystä minulle vain ei ole mitenkään erityisen tärkeää lämmittää ruokaani, se maistuu kylmänä ihan yhtä hyvältä. Mieheke naureskelee joskus, kun näkee minun vetävän makaroniloodaa ketsupilla suoraan jääkaapista. Kylmän ruoan syöminen on helppoa, siinä ei voi polttaa kieltä ;). Kylmä pizza on nam.

2. Kokkaan itselleni vain yhtä ruokalajia. Eli jos laitan ruokaa itselleni, en koskaan esimerkiksi keitä riisiä ja tee kanankoipia, vaan teen pelkät koivet. Viimeksi itselleni kokatessa tein vuoallisen jotain punajuuri-vuohenjuustojuttua, ja söin pelkästään sitä. Sitä edelliskerralla tein silakkapihvejä, ja söin ainoastaan niitä. Tämä tapa on periytynyt opiskeluajoiltani, jolloin päivittäinen illalliseni koostui yleensä paketista paistettuja kanasuikaleita :D.

3. En "näe" ihmisiä kaupungilla. Tätä on vähän vaikea selittää :D. Yleensä, kun olen yksin kaupungilla, olen siellä toimittamassa jotain asiaa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että minulla on aina kiire johonkin:  bussiin, töihin, luennolle, tai ihan vain kotiin. Kuljen siis kaupungilla yleensä "henkiset silmälaput" silmillä ja omiin ajatuksiini uppoutuneena, enkä näe ihmisiä, vaikka he vilkuttaisivat nenäni edessä. Olen varmasti saanut melkoisen kusipään maineen. Ja en siis todellakaan tee tätä tahallani! Joskus yritän oikein keskittyä kävelemään hitaammin ja katselemaan ympärilleni, mutta vähintään jonkun toiveikkaan feissarin myyntiyritys saa minut vetämään kamelinkatseen takaisin päälle.

Paras esimerkki tästä oli, kun joskus teininä kävelin tienposkeen pysähtyneen veljieni hoitotädin auton ohi, kun tämä oli pysähtynyt ottaakseen minut kyytiin. Kotona täti kysyi kärttyisänä, että mistä olin oikein suuttunut, kun kävelin vain ohi. Olin ihan ihmeissäni. Siis mistä pirusta minun olisi pitänyt tajuta katsoa jonkun random auton sisälle varsinkaan, kun en ollut nähnyt sen pysähtyvän :D?! Ja huutaakin olisi voinut...



4. Kesivän ihon nyppiminen on mukavaa ;D. Eli siis sen isoina laattoina lähtevän palaneen ihon. Mies paloi viime lomamatkallamme melko pahasti, ja viikko sen jälkeen ihoa irtoili isoina suikaleina. Arvatkaa kuka oli koko ajan rapsuttelemassa ja nyppimässä ukon selkää ;). Olen ällö, tiedän.

5. Tykkään raa-asta lihapullataikinasta. Tämä epäilyttävä tapa on perua äidiltä, jolla on tapana laittaa raakaa jauhelihaa ruisleivälle ja ripotella suolaa päälle. Maistuu oikeasti hyvälle ;D. Ja pönkittääkseni mielipidettäni kehotan ällöäjiä tsekkaamaan, mikä on tartarpihvi :D.

Jostain syystä nämä olivat nyt kovasti ruoka-aiheisia. Ei minulla vain ole mitään erityisen kummallisia tapoja muuten.

Ja laitanpas haasteen eteenpäin seuraaville:

Veerra
Nelliina
MouMou
Desthea
Bisquits

Projekti Persikka

Olen saanut uuden lemmikin. Se saapui eilen, ja asettui kodiksi rapputasanteelle tietokoneen viereen. Melko hiljainen kaveri. Otin vapauden ristiä sen Lätkyttimeksi.

Lätkytin kuuluu kiertokampisten sukuun. Jotkut kutsuvat näitä myös crosstrainereiksi. Tämä nimenomainen yksilö on kiertopalkinto, joka jäi edellisessä kodissaan vähälle huomiolle. Jostain kumman syystä myös valtaisan moni saman lajin edustaja päätyy pitkällisen joutenolon jälkeen kodinvaihtajaksi. Omistajat ilmeisesti väsyvät tähän vaativaan lemmikkiin kovin helposti. Pahoin pelkään, etten minäkään ole Lätkyttimen viimeinen omistaja.

Heräsin tänä aamuna kovin virkeänä, ja riensin innokkaasti testaamaan Lätkytintä jo ennen aamukahvia. Koska allekirjoittanut on liikunnanvihaaja number one, on merkillistä, että kiertokampinen syrjäytti niinkin oleellisen heräämisrutiinin, kuin aamukahvin ryystämisen koneen äärellä.

Pukeuduin innokkaana jumpparikoisiini ja sisälenkkareihin. Yllättävää, että omistan sellaiset.Vaatteita rakastavana ihmisenä on melko merkillistä huomata, että kaapissani on ihan oikeasti vaatteita, joita olen pitänyt vain neljä kertaa. Ja joista muistan jokaikisen tuskallisen kerran. Vihaan liikuntaa yhtä paljon, kuin rakastan vaatteita. Tiedän, että tällaista asennetta pitäisi varmaankin hävetä. Mutta kun ei vaan hävetä.


X

Kadehdin oikeasti niin mielettömän paljon niitä ihmisiä, jotka oikeasti pitävät liikunnasta ja harrastavat sitä siksi, koska se on heidän mielestään mukavaa. Minä harrastan liikuntaa (harvoin), koska on pakko. En yritä laihtua, enkä oikeastaan edes kiinteytyä, vaan pelkästään liikkua.

Olen kokeillut vaikka mitä. Mihinkään joukkueurheilusählykidutuksiin minua on aivan turha yrittää ylipuhua, sillä se ällöttävän reipas tiimihenki aiheuttaa minussa akuutin teiniangstivastarinnan ja onkspakkomennäsuihkuunenmee-mentaliteetin. Kaapistani löytyy jumppakuminauhaa, ohjeistavia kirjoja, käyttämätön salikortti ja koneelta miljoona pilatesvideota. Ainoa, mitä jaksoin harrastaa jopa puolisen vuotta, oli tuo pilatesvideoiden tahtiin liikkuminen.


X

Kuntosalilla käynti ei ole minun juttuni, sillä haluan irvistellä, kiroilla ja hiota mieluiten silloin, kun miljoona silmäparia ei moljota arvostellen vieressä ja esitä hyväätarkoittavia neuvoja. Myöskään ohjatut jumpat eivät miellytä, sillä ne ovat lihaksettomalle vetelykselle niin raivostuttavan rankkoja, että jo pelkästään yhdestä kerrasta toipumiseen menee puolitoista viikkoa. Ja vaikka monen jumpan kuvauksessa sanotaankin, että sopii aloittelijoille, niin voin kertoa, että bullshit! Minulla on kaksi vasenta jalkaa, ja ajatus siitä, että voisin tehdä jaloilla yhtä liikesarjaa ja käsillä toista, on silkaa utopiaa. Saati sitten vaihtaa suuntaa lennosta.

Pumppi olisi ehkä jollain tapaa soveliain, sillä siinä ei tarvitse olla joku pirun Britney, että pysyisi askelsarjoissa mukana. Lähin pumppisali on 7 km päässä. Liian kaukana. Sitäpaitsi jo sen pelkän tangon heiluttelu on liian rankkaa. Tai pelkkien käsien. Ainut, missä olen hyvä, on veden juominen.

Viimeisin urheiluyritykseni kilpistyi siihen, että sairastuin ja olin flunssassa kolme viikkoa. Kannustavaa. Todella toivon, että tämä nykyinen liikkumisyritys kestäisi edes sen puoli vuotta. Sekä terveyden kannalta, että siksi, koska persaukseni muistuttaa tällä hetkellä rusottavan persikan sijasta raejuustolla täytettyä nahkaleiliä.


X

Jo lukiossa liikanmaikka vihasi minua, koska en oppinut edes niitä pirun piirileikkejä, mitä vanhojen tansseiksikin kutsutaan. (Ja nekin pirskeet skippasin, koska olin angstinen vastarannankiiski jo silloin.)

Ainoa liikunnan muoto, jota voin sanoa rakastavani, on yökerhossa tanssiminen. Siihen kuuluu yleensä vain niitä hieman epäterveellisiä oheisaktiviteetteja, jotka hieman himmentävät tanssin hyväätekevää vaikutusta ;D.

Polkaisen siis täten käyntiin Projekti Persikan, ja käytän siinä härskisti hyväkseni uutta ystävääni Lätkytintä. Tänä aamuna lätkyttelin varovasti puolisen tuntia, ja olin aivan hikimärkä. Jeejee. Se pölö, joka istutti päähäni ajatuksen aamuliikunnan virkistävästä vaikutuksesta, voisi syödä vaikka parsaa. Haluaisin vieläkin vain kiivetä takaisin peiton alle nukkumaan.

Loppukevennykseksi esitän teille Freemanin poisrepäistävän kurkkunaamion kaunistavaa vaikutusta:



Olen ihan vakuuttunut siitä, että kaikkien kasvonaamioiden kaunistava teho perustuu siihen, että sen naamion poispesun jälkeen sitä nyt vain yksinkertaisesti näyttää 100% paremmalta, kuin hanniballectermäisen irtonahkakuminaaman kanssa.

Ei vais. Nassu on nyt sileä kuin kissan tassu. (Vältän mielelläni kaikkia ällöimeliä vertauksia vauvojen istumalihasten ihon pehmeyteen...)

Ugh.