3.12.2008

Mitä päälle?

Houston, we have a problem.

Lauantaina on pikkujoulut eli pilleet, eikä allekirjottaneella ole päällepantavaa. Kovin paljon.


Ajattelin ensin ratkaista vaateongelman niinkuin aina: ostamalla jotain uutta. Tällä kertaa päätin kuitenkin olla ostamatta mitään, vaan nähdä hieman vaivaa vaatetuksen eteen. Tavoitteena on siis kehitellä jotain järkevää niistä vaatteista, joita jo omistan, mikä ei ole mikään helppo homma. Tapanani on nimittäin haalia bilevaatteita alennusmyynneistä sen kummempia miettimättä, ja ne jäävätkin usein käyttämättä juuri siksi, etten osaa yhdistää niitä mihinkään. Ja tietysti siksi, että on vain niin helppoa käyttää niitä vanhoja tuttuja, hyväksi todettuja vermeitä.

Vaihtoehtoisia vartalonverhoja:

Tämän punaisen paidan ostin vuosi sitten alennusmyynneistä, tavoitteenani käyttää sitä tänä vuonna pikkujouluissa. Arvatkaapa kuinka paljon haluan nyt pukeutua moiseen tätimäiseen kauhtanaan (jossa on hintalaputkin vielä kiinni)? Paita sopisi ehkä ravintolaillalliselle, mutta baariin... njääh. Vyö ja isopyllykkähame pelastavat asun, mutta kun tuo hiton hame on minulla aina päällä...



Ehdokas numero två on isopylly kera mustan tuubitopin. Paljettihuivi on niinikään ostettu joskus pikkiksiä varten, ja käyttökerrat pikkiksissä tai missä tahansa muuallakin ovat pyöreä nolla. Harmaat rinuliivit tuskin kuuluvat lopulliseen asustukseen. Tämäkin olisi kiva, mutta niiiiin tylsä.




Taas yksi käyttämätön toppi... tai ei, olen tainnut pitää tätä kerran jossain. Mahtoi olla hyvät bileet. Toppi on tosi kiva, mutta ei pikkujouluihin... keltainen on kesäväri, vai?



Puuh. Superwoman meets Xena. Tai jotain. Violetin topin kaulus on vain niin... niin... äh. Valkea tyllihame vilkkuu rumasti helman alta ja vyötärökin katosi johonkin nevadaan. Nämä eivät sentään ole käyttämättömiä, ainoastaan unhoon jääneitä vaatteita. Ei, ei vain näytä kivalta kuvissa.



Jotta homma ei kävisi yhtään vaikeammaksi, pesii kaappini perällä vielä kaksi helmeä. Oman opinnäytemallistoni hamoset, siis. Ihan ite rakkaudella suunnitellut ja kaavoitetut, ja kaverilla rakkaudella ompelutetut rättiset eivät koskaan ole nähneet ylläni päivänvaloa. Ja ne ovat sentään silkkiä...



Mallisto valmistui nelisen vuotta sitten, ja kuinka ollakaan, siinä on teemana nyt niin pinnalla oleva 50-luku. Ei toki mitenkään ilmiselvästi, vaan pikemminkin nykypäivä kohtaa beatnikin -tyyppisesti. Yllä oleva d-lenkkihamonen olisi kovasti mieleeni, mutta en kertakaikkiaan keksi siihen sopivaa yläosaa. Apua! Sen olisin valmis ostamaankin, niin pääsisi silkkihamonenkin ulos joskus. Vaihtoehtoisesti saa keksiä yläosia myös alakuvan tyllihamoselle. Harmikseni hameet ovat lantiomallia, mutta eiköhän sekin ala tuntua hetken päästä taas siedettävälle.




Hjälp. Sanokaa mulle mitä mä puen päälle :D.


14 kissaa kehdossa:

MouMou kirjoitti...

Ykkösasu on ihanin!:) T.Pikkujoulu-MouMou

sugar kane kirjoitti...

Pue se sun oman malliston hame, jossa on lenkillä rypytetty helma! Yläosaa en osaa neuvoa, mut joku beatnik-henkinen? Veneenpäänteinen joku hieno? Läpikuultava neule? Musta tietty.

Ja esitteles jatkossa lisääkin tätä kyseistä mallistoa! Mä en tykkää viiskytluvusta noin yleensä, mutta biitnikkauksesta kylläkin.

Salka kirjoitti...

Hm, näin mustan vannoutuneena ystävänä äänestän kakkosta :) Tai sitten itse suunnittelemaan hameeseen tuo musta tuubitoppi? Ja olisi hauska nähdä enemmänkin tuon malliston vaattehia :)

Jessi kirjoitti...

mä kannatan violettia toppia ja hametta tai itse suunnittelemaa hametta.

fudge kirjoitti...

No toi violetti kokonaisuus on aikas mukavan näköinen tai sitten kokomusta (aina varma :D) tai sitten musta hamonen ja toi violetti toppi? No jaa,enpä ole itsekään yhtään parempi päättämään mitä päälle. Aina samaa :D

Micci kirjoitti...

Komppaan Salkaa, eli noista yhdistelmistä kivin olis toi kakkonen. :) Mut jompi kumpi noista sun oman malliston hameistakin olis varmasti upea pikkujouluissa. Mieleen tuli joku mustaa pitsiä oleva yläosa, tai ainaki pitsisukkikset. :)
Tosi selkeetä oli taas tämä mun kommentointi.. :P

tiiti kirjoitti...

sugar kanen idealle kannatusta, biitnikkausta kun näkee hienouteensa suhteutettuna ihan liian vähän. musta ohut venepääntieneule ois hieno tai mites tuo tuubitoppi ja joku huivi ja neulehärpäke siihen?

Rhia kirjoitti...

Minä äänestän tuota d-lenkkihamosta sen mustan tuubitopin kanssa. Tai sitten tuota vivolettia halterneck-toppia sen sun mustan isopersus-hameen kanssa vai mikä se nyt oli.

Lilian kirjoitti...

Hei!
Ykkönen tai kakkonen riippuu ihan siitä miten meinaat hiuksesi laittaa...
Ykkösen kanssa voisi pitää hiuksia auki, mutta kakkonen ehkä vaatisi näyttävyydemmän vuoksi hiukset kiinni.. :)

Christina kirjoitti...

Ihastuin ensimmäiseen asuun niin kovasti, etten osannut edes antaa muille mahdollisuutta sen nähtyäni. :D Minä ehdotan siis sitä!

Romulus kirjoitti...

Tuo eka asu on hyvä! Vaihtoehtoäänen annan myös jommallekummalle omasuunnittelemalle. Niiden on oikeus päästä ulkoilemaan! Jotain mustaa vaan kaveriks, tuubia tai halterneckia. Ei se mustaosuus oo ollenkaan vaikea kun pointti on kivassa hameessa!

Midinetti kirjoitti...

MouMou: Ok, pannaan korvan taakse :D.

Sugar kane: Haha, siihen mallistoon itseasiassa kuuluu yks musta, venepäänteinen ja läpikuultava neule :D. Pitääpä tehdä lisää juttua aiheesta, toisella koneella on kaikkea yyberskivaa kuvamatskuakin.

Salka: No kun se kakkonen olis munkin mielestä kivin :D. Mutta myös aika tavis. Kaikki tänhetkiset tuubit on vähän lyhkäsiä tuon silkkihameen kanssa, mutta äkkiäkös sellaisen tekaisee. Katsotaan. Ja mallistojuttua luvassa :D.

Jessi: Violetin topin yläosa häiritsee mua. Toivoin että se näyttäisi kuvassa paremmalle, mutta ei... Pannaan kuitenkin ehdotus harkintaan :).

Fudge: Mä en taida osata elää tossa topissa, en tiiä miks ;D. Sillä on kuitenkin jo kaksi ääntä, joten saas nähä...

Micci: Pitsi vois toimia kyllä, ehkä sukkahousumuodossa. Ja kakkoseen varmaan päädyn, jos en saa jotain kuningasideaa :D.

Tiiti: Biitniksutusta luvassa, kunhan saan tuon metrin päässä lojuvan kovalevyn takaisin koneen sisään ;). Ja niinkuin SK:lle jo sanoin, mallistosta löytyykin moinen venepääntiepaita :D. Tuubitoppi olis kyllä helppo ja yksinkertanen... hm.

Rhia: Ok. Violettia tai silkkihametta... kuulostaa hyvältä :D.

Lilian: Olet ihan oikeassa. Olen vain susihuono pitämään hiuksia kiinni (muuten kuin ponnarilla), mutta se sopisi kyllä kakkosvaihtoehtoon.

Christina: Se on kyllä klassisen pikkujoulupunainen :D. Olisinkohan lauantaina punaisella päällä...

Romulus: Totta tuokin, se yläosahan voi olla tosi yksinkertainen noiden hameiden kanssa... vaikeeta on :D.

Jonna1983 kirjoitti...

Ykkönen tai kolmonen! Punainen on kiva pikkujouluissa, mut toisaalta punaista on päällä varmasti joka toisella, mut keltaista ei :D

Midinetti kirjoitti...

Jonna1983: Totta, ihan hyvä näkökanta tuokin :D! Bileet on illalla, enkä ole vieläkään osannut päättää :D. Kääk.