16.12.2008

Ja voittaja on...

Noniin, arvontalaulu raikasi heti aamupuhteiksi ja arvonnan voittaja on selvinnyt :). Harmitti ihan älyttömästi etten ollut varannut lohdutuspalkintoja, mutta korjataan asia sitten ensi kerralla. Olisin oikeasti halunnut palkita teidät kaikki ihanista kommenteistanne!

Ilmoitan voittajan löpinöiden päätteeksi, sitä ennen hieman yhteenvetoa kommenteistanne...


Ylivoimaisesti eniten taisi tulla toiveita ompelu-, tuunaus- ja DIY-jutuista. Näitä todennäköisesti on jatkossakin luvassa, sillä ompelimossa on jatkuvasti jotain kesken ja korvien välissä kuhisee satayksi ideaa.

Hyvänä kakkosena toivottiin lisää päivän asuja. Aiheellinen toive, sillä myönnettävästi asukuvat ovat viime aikoina jääneet vähän paitsioon kiireiden vuoksi. Yritetään petrata :).

Kisuja. Kisuja on luvassa taatusti edelleen ;D. Olen harkinnut oman blogin perustamista kissuille (joku lukijakin taisi tätä ehdottaa, hyvä idea sinänsä), mutta en ole vielä aivan varma. Se tarkoittaisi nääs tälle blogille nimenvaihdosta ja muutakin pientä vaivannäköä. Mitäs mieltä te olette lukijoina? Olisiko kissablogissa ideaa? Kissajuttujahan ei tässä blogissa loppujen lopuksi ole mitenkään hirveästi, lähinnä vain kerran viikossa.

Talon sisustus ja remontti. Tästä toiveesta ilahduin, sillä olen kauan halunnut tehdä remontti / sisustusyhteenvedon talostamme. Kuvamateriaalia on todella runsaasti, ja olen vähän pelännyt, että pitäisitte remppalöpinää pelkästään tylsänä... Nyt tiedän tarttua huoletta toimeen :).

Ironiset pohdinnat saivat myös kannatusta. Itse kutsun näitä vaahtoamisjuttuja mielessäni läyhäysjutuiksi ;D. Ei huolta, blogosfäärin omalla Matti Näsällä on taatusti jatkossakin asiaa...


Juttuvinkkejä olitte myös tuottaneet varsin kekseliäästi :D. Noteeraan kaikki ja toteutan niitä mahdollisuuksien mukaan. Tässä hieman summausta:

- Vaatteen ompeleminen tietyistä materiaaleista. Pidän tämäntyyppisistä jutuista, sillä materiaalien avulla voi hassutella :D.

- Vaatteen tekoa, ideointia, ompelua ja kaavoitusta ohjeistavaan tyyliin ehdotettiin useampaan otteeseen. Myös videotutorialeille olisi tilausta. Ohjeistusjuttuset onnistuvat varmasti, mutta videokameraa meillä ei valitettavasti vielä ole.

- Ompeluvälineistön esittelyä. Tämäkin oli mielestäni hauska, sillä aihe ei ole itselleni juolahtanut mieleenkään :D.

- Vaatteiden ja meikkien säilytyksestä toivottiin myös vinksuja ja esimerkkejä. Veikkaanpa, että aiheesta tulee lähinnä älä tee näin -postaus ;D.

Tässä oli nyt vain muutama, mutta nekin, joita en maininnut olivat yhtä lailla hyviä ideoita, jotka pääsevät mahdollisuuksien mukaan toteutuslistalle.



Mutta kukas sen arvonnan sitten voitti?

Lahjomaton arpaonni suosi tällä kertaa...


... Lihaviston neitiä! Hempeän liila kassi ei ehkä väritykseltään ole rouheaa lihavistotyyliä, mutta suklaaherkut maistunevat siitä huolimatta :D. Ja päätyi sinne pussukkaan yksi pikku turhakekin, mutta sen voi lahjoittaa vaikka Viljamille leluksi ;D.

Laitahan yhteystietosi mailitse sivupalkissa olevaan osoitteeseen, niin laitan pakettia tulemaan.

Tämä arpaonnettarena toimiminen oli sen verran antoisaa, että taidanpa toteuttaa toistekin. Seuraavalle kerralle varaan kyllä enemmän palkintoja, että arpaonni suosisi useampaa höpönassua.

Hyvää tiistain jatkoa!

(Kuvat täältä)
.

3 kissaa kehdossa:

PupuLihavisto kirjoitti...

Hihii! Onnentyttö ma on! Tralalaa! :D

Ilona kirjoitti...

Wau mitä kuvia! Ja Lihaviston voittokuva on myös tosi upea, eipä taida yleensä arpajaisvoittajia noin tyylikkäästi esitellä blogeissa :)

Midinetti kirjoitti...

PupuLihavisto: Niinpä olet :D. Ihan hauska oli nähdä vakkarikommentoijan nimi lapussa :)

Ilona: Juu, kuvat löytyi jostain muotipiirrossaitilta :). Ja kiitos, kun vastaan tuli noin lihavistohenkinen kuva niin pitihän sitä hyödyntää ;)