13.11.2008

Talviunet tekis poikaa

Yyh.

Pari viimeistä päivää ovat olleet jotenkin väsyttäviä. Olen kerrankin yrittänyt keskittyä oleelliseen, mikä jollain tasolla syö vireyttäni. Vihaan sanaa "luova", enkä haluaisi käyttää sitä itsestäni, mutta liian järkevien asioiden tekeminen saa minut yksinkertaisesti tylsistymään. Mielikuvituksen mörkö haluaa ruokaa.

Jotain hetkellisen järkevistä tekemisistäni kertoo se, että sain viimein vietyä kahdet kengät suutarille. Ne toisethan ehtivät odotella korkolappujaan vasta pari vuotta...

Ja flunssa, ei edes puhuta siitä...


Rhia käsitteli blogissaan violetteja asioita, mistä inspiroituneena vedin ylle hiljattain ostetun tummanvioletin tunikan. Vähän tylsä vaateparsi, mutta niin on ihminen sen sisälläkin. Kynnet ovat tunnustaneet violettia jo pari päivää. Lakka on Lumenen Natural Code, sävy 14. Sävy on mielestäni kiva, mutta peittävyys melko huono. Kolme kerrosta on vähimmäismäärä.

Opettelin viimein käyttämään ulkoista salamaa, mikä kyllä vähensi kuvankäsittelyn tarvetta melkoisesti. Onneksi kotona asuu kameraekspertti, muuten olisin hukassa.

Tällä kertaa ei nyt lohkea kummoisia juttuja. Jostain syystä kaikki aiemmin päivällä keksimäni hauskat väläykset ovat paenneet päästäni. En jaksa ottaa kantaa, enkä edes marista.

Facebookin statusta lainatakseni: Midinettiäkin kiinnostaa.

***

Kisu keksi viikonloppuna hauskan jemman itselleen. Meidän molemmat mirriset tykkää kovasti kaikista kaljapäkeistä, ja yrmyilmeestään huolimatta pikkumirri kehräsi kuuluvasti koko kuvailusession ajan. Alemmassa kuvassa sen häntä on ihan jättimäinen :D. Täältä löytyy kuva toisesta, hieman tukevammasta päkkiasukista, ja onhan tuo läskin pahvipuku astetta isompikin...


Kasipäkissä on kiva matkustaa. Ekologinen kantokoppa.

Täyttä olutta - ainakin melkein.

14 kissaa kehdossa:

Ilona kirjoitti...

Urheilunvihaaja vois käyttää tuollaisia myös punttitreenissä? :D

Piti lähettää linkki sinun blogiin myös siskolle, kun sulla on niin hassuja kissakuvatuksia täällä.

fudge kirjoitti...

Joo ei oikein inspaa täälläkään! :D
Meidän kisut tekee tota kaljapaketti jemmausta myös eipä olekaan mäyräkoira vaan kissa :P heh heh. Suloinen tuo teidän kisuli! <3

PupuLihavisto kirjoitti...

Hih, meiläki avokki joutuu kiskomaan kaljaa just ton takia;) Mun pitäs kans kiikuttaa suutarille muutamat poposet, en vaan oon saanu aikaseksi vielä...laiskuutta ilmassa, talviunet ois kyllä tarpeen, kroohpyyh!

tiiti kirjoitti...

aahahahaa, tänään on joka paikassa ihan parhaita kissakuvia :D tuo on aivan loistava <3

Nelliina kirjoitti...

HAHAH mitä kuvia :D

Ja mikä ihme sattuma tää oli, vannon että en ollut lukenut edellistä liikuntapostausta ennen kun nyt, kun siis itse just märisin samasta aiheesta :D

piru ko en kerkiä enää työpäivän aikana roikkuun blogeissa niin pakko näin aina kerätysti parina iltana viikossa ottaa kiinni kaikkien postaukset!

Rhia kirjoitti...

HÖH! Miks kaikki näyttää noissa tunikoissa niin hiton hyvälle? Sovitin tänään yhtä harmaata neuletunikaa ja mä näytin siinä ihan makkarankuoreen tungetulle joulukinkulle. YHYYY! Tahtoo tunikan ja legginsit!
PS: Mahtavia kissakuvia =)

miia kirjoitti...

Ihania kisukuvia! :)

Lilian kirjoitti...

Hei!
Siis, kaikista puheista huolimatta, se ei pidäkään paikkaansa!
Se ei olekaan "mäyräkoira",
vaan jotain ihan muuta! :D
Miau-kur-nau!(@)

Micci kirjoitti...

Taitaa olla kissojen universaali harrastus tuo kaljapäkkitouhu! :D

Christina kirjoitti...

Ahhah, kissa päkissä pelasti iltani. :D

Ja asusi on tosi kiva! Miksen minä osaa ikinä käyttää huiveja? Hmh.

dolce kirjoitti...

Voi että nuo kissakuvasi ovat mahtavia :D

kullanmuru kirjoitti...

HAhaha, ihana kuva tuosta kissasta!!!! :D

Mirka kirjoitti...

Hahhahaa! :D Aivan mainioita nuo kissakuvat - rapsutuksia ja silityksiä sinne!

Midinetti kirjoitti...

Ilona: :D. Kisu on kyllä yllättävän painava, ainakin jos kädet on spagettia, niinkuin mulla.

Fudge: Jep, mäyräkoirat on ihan yliarvostettuja :D

PupuLihavisto: Hieman yllätyin, kun suutarireissu kustansi 45 euroa... melko kallista. Ja btw onhan kaljankiskomiselle hyvä olla erinomainen syy ;D.

Tiiti: Voi oonko mä missannu kisukuvia... vitsit kun ehi taas mitään.

Nelliina: Niin joo, en mä kyllä ajatellut niillä mitään yhteyttä olevan :D. Huvittaa, kun asennevamma ilmeisesti molemmilla ;D.

Rhia: Johtuiko päivästä vai kuun asennosta, mutta meinasin vaihtaa pois koko tunikan :D. Tänään se näyttääkin jo paljon kivemmalle.

Miia: Kiitti :).

Lilian: Jep, mäyrä-miau-kissa :).

Micci: Mustakin vähän tuntuu siltä :D.

Christina: Kiitti :). Tunnustan, että en itsekään osaa yleensä käyttää huiveja. Eilen oli kylmä, mikä oli asun kannalta hyvä juttu :).

Dolce: Hihii, kiitti :).

Kullanmuru: Eikös ;D. Hän on niin kuvauksellinen.

Mirka: Hih, kiitti :). Pannaan rapsut jakoon :D.