Blogi muuttaa!

Kissankehto juhlii toista syntymäpäiväänsä muuttamalla sekä nimen, että osoitteen. Jatkossa horinoita voi seurata täällä:

www.midinetti.fi

Päivittäkäähän kirjanmerkit ja linkkilistat!

Tytötytti

.

Silloin, kun taivaalta satelee kaikkea perseistä pikkuvauvoihin ja tuuli tuivertaa silmämunien taaksekin, kannattaa pukeutua juuri näin. Nahkarimpsrimpshame ja saappaat ne naisen tiellä pitää. Ellei tuuli vie.

Add only buutsit ja farkkuliivi autenttisen linedance-efektin muodostamiseksi. Ja stetsoni, ofkoors.

 

Bongasin nahkaisen rimpsuhameen kirppikseltä. Kokolapussa ehdoteltiin törkeästi pukimen mahtuvuutta lähinnä 158-senttiselle henkilölle, mutta uskaltauduin änkemään vartin pidemmän varteni hamoseen - positiivisin seurauksin. Siitä seurauksena hameella uusi omistaja ja omistajalla hyvä mieli. Samaiselta reissulta jäi käteen toinenkin hame, jonka mustanpitsinen rimpsuisuus vetosi olemuksellaan ilmeisesti samaan tunnelohkoon nahkahameen kanssa. Varsin ennenkuulumaton kirppureissu siis, kun ottaa huomioon, että löydän kaupoistakin hameita vain ääriharvoin. Enkä muuten muista, milloin viimeksi olisin ollut näin viehtynyt rimpsuista. Aikaa lienee vierähtänyt moisesta kummallisuudesta ainakin pari vuotta.

Muutoin päivä on kulunut vaatekaapin sisältöä karsiessa ja kirppislaatikkoa täyttäessä. Kevät on uusien alkujen aikaa, ja tänä vuonna tunnen uudistumisen tarvetta enemmän kuin koskaan. Vaatevarantojen uusimisen ohella olen kuluttanut aikaani mm. odotellen kärsimättömänä oman domain-nimen rekisteröintiä. Sen rinnalla haaveilen uudesta uljaasta blogipohjasta kera uuden nimen ja fiiliksen. Kyllä, näin on näppylät. Tutuksi tulleeseen blogiperinteiseen tapaan voisin toki vihjailla uudistuksista erinnäisillä mystisillä ja sponsoriyhteistyötä ennakoivilla lauseilla, kuten "Blogissani on luvassa suuria muutoksia, jännittää!" tai muuta mahtijännää vastaavaa. "Jännityksen" läsäyttäminen eribanaalilla uudella osoitteella ja blogipohjalla olisi toki ollut namia, mutta mennään nyt tällä tutulla töksäyttelylinjalla mieluummin.

Mitään uutta ei siis ole luvassa, ellei horinoiden osoitteenvaihdosta lasketa sellaiseksi. Voitte vetää henkeä.

Parastahan tässä on se, että pääsen eroon Bloggerista. Ah autuutta.

(Edit: Hei näyttääkö nuo kuvat sumeilta teille kaikille? Onkohan tää Bloggerin kämmi vai ihan omani, hmmm... rasittavaa joka tapauksessa. Pitääpä kiinnittää jatkossa huomiota asiaan, saattaa nimittäin johtua läppärin näytöstäkin.)

.

College eli kolitsi eli golitsi

.

 Pidän vaatteista, joissa tavanomaisesta tehdään erikoista. Tuunatut ja itse muokatut vaatteet ovat tästä oiva esimerkki. Se, että vaatteen alkuperä ja sen alkuperäinen käyttötarkoitus jätetään näkyviin on äärimmäisen kiehtovaa. Hyvä esimerkki tästä on viime vuosikymmenen alussa muodissa olleet laukut, jotka tehtiin vanhoista farkuista. (Nythän ne ovat lähinnä kynnen alla olevaan tikkuun verrattavissa oleva asia.) Taskujen käyttötarkoitus oli niissä edelleen sama, mutta itse esineen muoto ja funktio aivan eri. Tämä on mielestäni tuunaamista parhaimmillaan. Otetaan esine X ja tehdään siitä esine Y ilman, että alkuperäisen esineen olemus katoaa kokonaan.

Olen viime aikoina altistunut suhteettoman paljon nettikauppojen tarjonnalle. (Mikä johtuu ainoastaan siitä, että olen jumahtanut sohva-läppäri-babysitteri-kolminaisuuden sisälle. Tai ehkä oikeammin pitäisi puhua Bermudan kolmiosta...) Tästä syystä mulla on ollut aikaa bongailla hauskuuksia ja tehdä hyviä päätöksiä. Paras niistä on ollut päätös ostaa kivalta näyttävä vaate sen perinteisen jahkailun sijaan. Jahkailemalla kun ei voi saada mieleisiään vaatteita, se on tullut jo useaan kertaan huomattua.

Tämän erihyvän päätöksen myötä mun kaappiani täyttää tällä hetkellä vaatekappale, jota ainakin Topshop myy muodossa jos toisessakin. Nimittäin collegepaita with a twist. Tässä paidassa toteutuu juuri tuo puhumani alkuperäisen käyttötarkoituksen filosofia.

Olen mieltänyt collegepaidat - erityisesti harmaat sellaiset - urheiluvaatteiksi. Tai sellaisiksi rönttöpaidoiksi, jotka joku salilla käyvä ihminen (enkä todellakaan puhu itsestäni ;D) voisi vetäistä treenivaatteidensa päälle lämmikkeeksi. Yksi epätodennäköisimmistä materiaaleista, mitä tällaiseen hikirönttöpaitaan voi yhdistää on sifonki, vai kuinka? Pitsi tulee hyvänä kakkosena.

No, mitä saadaan, kun yhdistetään iki-ihku kolitsi sifonkiin? Paita, joka Midinetin on ihan pakko saada. Paita, jolla ei ole mitään järjellistä funktiota, ellei silkkaa cooliutta lasketa sellaiseksi. Paita, johon pukeutuessani tunsin itseni hetken aikaa vanhaksi, mutta päätin sitten, että pieni ristiriita on vain hyvä ja herättelevä asia.

Kesää ja farkkushortsikelejä odotellessa.

 

 

(Hmm. Mulle juolahti vähän off-topicina mieleen, että vaatteisiinkin voi tietyllä tavalla soveltaa myytin käsitettä. Myyttiset hahmothan ovat aina jotain vähän elämää suurempaa. Ne eivät ole puhtaasti mitään sellaista, mikä mielletään normaaliksi, vaan aina jotain kahden väliltä. Kaikki tietävät, mitä "ihminen" ja "susi" ovat. Ne ovat normaaleja arkielämän käsitteitä ja tietynlainen vastakohtapari, joista toinen mielletään hyväksi ja toinen pahaksi. Jos napataan käsite tämän parin välistä, saadaan "ihmissusi", joka on myyttinen hahmo ja pelottava sikäli, koska siinä tuttu hyvä hahmo yhdistyy vieraaseen ja pahaan. Ylläoleva paita edustaa vähän samaa ajattelumallia: se ei ole urheilupaita eikä sifonkinen juhlavaate, vaan jotain ihan muuta näiden vastakohtien väliltä. Toisin sanoen se on kiehtova. Menikö vähän filosofiseksi, ei tokikaan... muahaha ;D.)

(Just kun pääsin nitisemästä niin johan alkoi analyysiä pukata. Like I always say, ei ole asiaa, jota pieni nillitys ei korjaisi.)

.

Tiistaimonologi C-duurissa

 .

Ajattelin tänään yleisen mutkutuksen sijasta harhautua astetta syvemmän pohdinnan pariin: bloggaamisen juuriin, muotiin, tyyliin ja sen merkitykseen omalta kannaltani. Idea kumpusi ihan tyhjästä. Olen sivunnut aihetta ennenkin, mutta koin tänään valaistumisen. Ehkä tarve jatkoavautumisille tästä aiheesta on nyt ohi.

Miksi minun tapani pitää tyyli/lifestyle/whatever-blogia on julkaista vaatteista melko pinnallisia kuvia, jättää lähes poikkeuksetta ostopaikat mainitsematta ja olla analysoimatta pukineitani sen kummemmin? Vastaan, että siksi, koska ajattelen teidän tekevän sen analysointihomman puolestani. Ajattelen, että vaatteeni ovat usein vanhoja, eikä niiden ostopaikkojen ilmoittamisesta ole teille mitään hyötyä. Tuumin, että koska olen itse visuaalinen ihminen, tekin olette ja pidätte sen myötä kivojen kuvien katselemisesta ja fiilistekstien lukemisesta enemmän kuin suht tavisten vaatteideni syynäämisestä.

Olen sanonut ennenkin, että pukeudun siten, kun hyvältä tuntuu. En (pääsääntöisesti) yritä välittää mitään viestejä vaatteillani. Vaatetusalan ihmisenä tiedän kuitenkin varsin hyvin, että niitä niitä viestejä on ja ne välittyvät, halusin tai en. En kuitenkaan näe vaatteita teksteinä. Näen ne ensisijaisesti kaavamuotoina. Toissijaisesti pintoina, materiaaleina ja niiden yhdistelminä. Kolmanneksi mielleyhtyminä, muistoina ja henkilökohtaisina asioina, joille ei löydy viitauskohteita oman pääni ulkopuolelta. Vaate on minulle pelkkä kuori, konstruktio. Niiden yhdisteleminen on visuaalinen leikki, johon suhtaudun samoin kuin piirtämiseen, maalaamiseen tai valokuvaamiseenkin.

Tästä syystä en useinkaan jaksa purkaa asukokonaisuuksiani sanoiksi. Eivät taiteilijatkaan selittele maalauksiaan, ne ovat avoimia tulkinnoille. Teen itse jatkuvasti muiden kuvia katselemalla omia tulkintojani vaatteista ja kokonaisuuksista, sekä ihmisestä niiden sisällä. Kiinnitän huomiota vaatteiden muotoon ja pintamateriaalien kontrastiin. Käsittelen asuja enemmän kollaaseina kuin viittauksina catwalkeihin tai ilmiöihin. Toisin sanoen vaatteiden takana oleva maailma on itselleni toisarvoinen. Ainakin pääsääntöisesti.

Voin toki kertoa teille, että pidän tummansinisestä pitsitopista, koska se tuo mieleeni jollain kaukaisella tavalla lukioajat ja mummolan. Sepä ei kerrokaan teille yhtään mitään. En voi heittää tänne linkkiä pääkoppani suttuisiin muistoihin tai yrittää edes kertoa asiasta sanoin, sillä asia on itsellenikin pelkkä nostalgianhajuinen ajatusrykelmä. En voi kuitenkaan liikaa korostaa, miten paljon nautin siitä, kun muut purkavat ajatuksiaan ja filosofiaansa auki vaatteiden takaa. Ja nautin, vaikka eivät purkaisikaan. Rätit ja lumput on kivoi sellaisenaankin.

Tämmöisiä mietteitä aurinkoisena pakkastiistaina.

.

Arkistojen syövereistä

 .

Joku (hullu) saattaa ehkä muistaa, että pidin joskus vuonna vasarakirves blogia Vuodatuksen puolella. Kävin tylsyyksissäni kurkkimassa mitä tuolloin oli tullut kirjoitettua ja löysin erään talomme historiaan liittyvän tekstin, jonka ajattelin julkaista uudelleen. Voi rasitus tuota mun muinoista kirjoitustyyliä... tästä on värikäs kielenkäyttö kaukana :D. Koittakaa kestää.

***

17.4.2008   Sata vuotta sitten

Remontoimamme talon lattian alla olevien purujen seasta on löytynyt kaikenlaista tavaraa. Paatuneena hamsterina ja romantikkona olen kerännyt talteen kaikki vähänkin vanhalta haiskahtavat tavarat. Vanhan suutarintekoisen kengän sentään maltoin heittää pois. Siinäkin vanhassa kengässä oli jotain surullista. Sen omistaja, joka lienee jo kuollut, on ollut osallisena talomme valmistumisessa.

Tupakkaa pojilla on palanut paljon raksatessa, lattian alta löytyi Sevilla ja Työmies askeja.

 

 

Lattiaa on availtu viimeksi 50-luvulla, joten olettaisin noiden askien olevan päälle 50-vuotiaita. Seuraavat lehtijutut on julkaistu vuonna 1914, joka on talomme rakennusvuosi.

Ohjelmassa: Yhteislaulua, tervehdyspuhe, kertomuksia, runoja, satu, näytelmäkappale ? y.m. Lopussa permannon silitystä.

Kertokaa nyt joku viisas, mitä ihmettä on tuo permannon silitys :D? Kuulostaa äärimmäisen mielenkiintoiselta. Iltamat yleensäkin vaikuttavat sangen kiinnostavalta puuhalta. Miksiköhän niitä ei enää järjestetä ;)? Tässä lisää samaiselta sivulta:

Tienhaaran työväenyhdistys toimeenpanee
Kansanhuvit omalla kentällä Itkevällä kalliolla t. k. 31p.
Ohjelma: Alkusoitto, puhe, urheilua,
3-ottelua, piilinheittoa, naulanlyöntiä. Lopussa tanssia.

Aivan ratkihauskaa. Piilenheitto on mitä ilmeisimmin tikanheittoa, mutta naulanlyönti kuulostaa taas sangen jännittävälle puuhalle. Hohhoijaa. Ne on varmaan rahastaneet pari penniä myös polulla kävelemisestä ja puiden kasvamisen seuraamisesta. Aika ennen televisiota oli niin auvoisaa... vai oliko? Sääli, etten löytänyt sitä ilmoitusta, jossa ohjelmassa oli myös pyramiideja. En uskalla edes arvailla, millaisesta puuhasta mahtoi olla kyse.

Lattian alta löytyi myös piirros, jonka tekijä on ollut ilmeisimmin pieni poika (kääntöpuolelle oli piirretty merirosvolippu). Talomme on totta tosiaan joskus näyttänyt hieman tuolta. Mitähän tuolle pojalle kuuluu? Todennäköisimmin hänkin on kuollut ajat sitten. Kummallista, miten paljon historiaa voi mahtua yhteen taloon.

***

Hmmm... aivan kuin mun ulosanti olisi ollut tuolloin ihan himpun verran köyhempää? Tai siis mä en voi käsittää, miten vähän mä olen saanut irti noista iltamamainoksista... permannon silitys, naulanlyönti, voi pliis XD. Noistahan olisi irronnut vaikka mitä, ihmeen munatonta touhua. 

Kuka tunnustaa muistavansa tämän jutun ;D?

.